Mikkelin tuomiokirkko

Mikkelin kaupungin asukkaat saivat oman kirkon 1800-luvun lopulla. Josef Stenbäck suunnitteli rakennuksen uusgoottilaiseen tyyliin. Kaupunkiseurakunnan kirkko valmistui vuonna 1897 ja piispa G. Johansson vihki pyhätön adventtisunnuntaina.

Kirkko sijoitettiin Ristimäelle. Paikka oli ollut aiemmin täysin toisenlaisessa käytössä. Ristimäellä harjoitteli 1800-luvulla tarkk’ampujapataljoona. Lisäksi siellä oli siesu eli putka.

Monet tahot olivat mukana rakennushankkeessa. Mikkelin kaupunki lahjoitti seurakunnalle kirkon tontin ja antoi vielä rahaakin kuoppien tasoitukseen. Myös kirkon esineistöstä suuri osa on saatu lahjoituksena.

Kaupunkiseurakunnan kirkko suunniteltiin kaukonäköisesti tulevien sukupolvien tarpeita ajatellen. Kaupungin 2863 asukkaalle rakennettiin 1400 istuinpaikan pyhättö, joten tilaa oli runsaasti. Seisomapaikkoineen kirkkosaliin ja lehtereille laskettiin mahtuvan 2100 ihmistä. Nykyisessä kirkossa on 1200 istumapaikkaa.

Kirkossa oli tekniikkaa alusta pitäen. Sähkövalot asennettiin jo vuonna 1901. Kaukolämpöä ei silloin kuitenkaan vielä tunnettu ja kirkossa oli oma pannuhuone. Lämmitys hoitui ns. kalorifeerijärjestelmällä eli kuumennetulla ilmalla.

Kirkko oli seurakunnan ainoa toimipiste. Jumalanpalvelukset pidettiin aluksi kello 12. Kerran kuukaudessa oli ruotsinkielinen jumalanpalvelus ja silloin suomenkielinen alkoi jo aamuyhdeksältä. Seurakunnan ensimmäisen vakinaisen kirkkoherran J.W. Wallinheimon esityksestä jumalanpalvelusaika muutettiin kello kymmeneksi vuodesta 1909 alkaen.

Tuomiokirkoksi 1945

Vuonna 1945 Viipurin hiippakunta siirtyi Mikkeliin. Piispanistuimen myötä kaupungin kirkosta tuli tuomiokirkko ja kirkko muokattiin arvonsa mukaiseen asuun 1950-luvulla. Kirkkosalin ilme muuttui täysin funkkisarkkitehti Martti Välikankaan käsittelyssä. Puinen saarnastuoli purettiin ja tilalle tuli pelkistettyä tyyliä.

Hiippakunnan ykköskirkon tunnuksiksi Antti Salmenlinna suunnitteli Paavali Juustenia ja Mikael Agricolaa sekä Pyhää Mikaelia esittävät lasimaalaukset. Piispoja esittävä maalaus liittää rakennuksen Viipurin hiippakunnan perintöön. Seinästä seinään ulottunut alttarikaide poistettiin ja tilalle tuli puoliympyrän muotoinen kaide. Uudet 51-äänikertaiset urut rakensi Kangasalan urkutehdas. B.A. Thulén näyttävä urkufasadi jäi kuitenkin ennalleen. Kirkkoon rakennettiin tilava länsipäätyä kiertävä sakasti entisen eteläpuolella sijainneen pienen tilalle.

Viimeisin peruskorjaus tehtiin 1983-84. Kirkkosali maalattiin arkkitehti Jari Reposen suunnitelmien mukaan eloisin ja vaalein värein sekä puukuvioita korostaen. Penkkien istumakulmaa muutettiin ja lattia sai klinkkeripäällysteen. Suurin muutos tapahtui alakerrassa. Vanhasta pannuhuoneesta tehtiin krypta pienempiä kaste- ja vihkitoimituksia sekä muita kokoontumisia varten. Kryptan viereen rakennettiin pieni kahvio. Alakerran suunnittelusta vastasi mikkeliläinen Yrjö Brotkin. Kirkkotekstiilit ovat Marja Mannisen käsialaa.

Tuomiokirkon kellot ovat siirtyneet sähköiseen muotoon ja kellojen aikasignaali tulee nykyään YLE:n kautta. Kellotaulun pyörittäjämoottorit toimitti ruotsalainen Westerstrand & Söner. Alkuperäinen koneisto oli myös Ruotsista, se oli G.V. Linderothin tuotantoa. Satavuotiaat Ristimäenkadulle laskeutuvat portaat uusittiin vuonna 1997.

Tuomiokirkko numeroina
Istumapaikkoja: 1200
Tornin korkeus: 64 m
Pituus: 50 m
Pinta-ala: 1555m2
Tilavuus: 14.995m3
Rakennusaineet: puu ja tiili
Urut: Kangasalan urkutehdas, 51 äänikertaa
Soittokellot: 1000 ja 1700 kg, Bochum, Saksa
Alttaritaulu: Jeesus ristillä, Pekka Halonen

Urut
Mikkelin tuomiokirkossa on sekä pääurut lehterillä että kuoriurut.

Pääurut lehterillä
Urut suunnitteli Elis Mårtenson, rakensi Kangasalan Urkutehdas 1955. Uruissa on 50 äänikertaa, sähköpneumaattinen koneisto, sähköinen hallinto, 4 sormiota ja jalkio. Uruissa on 10 äänikertaa alkuperäisestä B.A. Thulen 1898 soittimesta. Julkisivu on Josef Stenbäckin piirtämä.

Kuoriurut
Urut suunnitteli ja rakensi Urkurakentamo Veikko Virtanen 2001. Niissä on 8 äänikertaa, mekaaninen koneisto ja hallinto. Sormioäänikerrat ovat soitettavissa kummaltakin sormiolta. Julkisivun piirsi arkkitehti Petri Enqvist.

Tuomiokirkon alttaritaulu

Lähteestä: Mikkelin tuomiokirkko – Helena Riekki 1997

Tuomiokirkon alttaritaulun on maalannut Pekka Halonen vuonna 1899. Goottilaisiin kehyksiin sijoitetun taulun nimi on Ristiinnaulittu. Tummasävyisessä taulussa Jeesus on naulittu ristinpuuhun, ja hänen vierellään, ristin juurella vasemmalla on Jeesuksen äiti Maria ja oikealla yksi Jeesuksen opetuslapsista – Johannes Sebedeuksen poika. Maalauksen henkilöt erottuvat vaaleampina hahmoina muuten sinertävänvihertävästä taustasta.

Halosen Ristiinnaulittu-maalaus on kapea ja korkea freskomainen teos. Siitä kuvastuu öisen ajan levollisuus ja rauhallisuus. Maalauksessa on varhaisrenessanssin henkeä, ja se on nimenomaan hartauskuva, ei tapahtumakuva. Halonen ei halunnut esittää kärsivää Jeesusta.

Halonen toteutti Ristiinnaulitun tuomiokirkon suunnittelijan ja rakentajan Josef Stenbäckin välittämän tilauksen perusteella. Halosella kului tämän alttaritaulun hahmotteluun ja maalaamiseen kolmisen vuotta. Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta otti maalauksen vastaan sen lahjoittajalta kauppaneuvos C. F. Pöndiseltä.

Lähteestä: Mikkelin Tuomiokirkko 1898-1947 – Armas Aarnio 1947

Kirkon arvokkaan alttaritaulun maalasi vuonna 1899 taiteilija Pekka Halonen, jonka parhaimpiin teoksiin se kuuluu. Se maksoi noin 4.000 mk ja sen lahjoitti seurakunnalle kauppaneuvos C.F. Pöndinen. Seurakunta otti sen vastaan päiväjumalanpalveluksessa helluntaina 21/5 1899.

Tuomiokirkon lasimaalaukset

Lähteestä: Mikkelin tuomiokirkko – Helena Riekki 1997

Vuonna 1954–1955 suoritetuissa tuomiokirkon muutostöissä alttaritaulun molemmin puolin sijaitseviin kuori-ikkunoihin tehtiin värikylläiset lasimaalaukset. Lasimaalausten muoto on kapea ja korkea kuten alttaritaulunkin. Maalaukset suunnitteli kuvataiteilija Antti Salmenlinna aihepiireistä, jotka hänelle antoi piispa Martti Simojoki.

18-ruutuiset lasimaalaukset ovat tyyliltään kertovia. Kummankin maalauksen yläosassa on kuvattu merkittäviä symboleja, toisessa taivaallista voitonkruunua ja toisessa Jumalan kaikkinäkevää silmää.

Vasemmanpuoleisessa lasimaalauksessa aiheena on hiippakunnan edellinen pääkaupunki eli Viipuri sekä yleisimmin Karjala. Oikeanpuoleisessa lasimaalauksessa taas näkyy Savoa ja Mikkeliä, joka on nykyinen Mikkelin hiippakunnan pääpaikka. Maalaukset liittävät tuomiokirkon rakennuksen Viipurin hiippakunnan perintöön.

Viipurin osioissa (vasen maalaus) kuvataan uskonpuhdistajia piispa Paavali Juustenia ja piispa Mikael Agricolaa. Piispojen välissä näkyvät Viipurin linna ja Kellotorni. Niiden alla ovat Viipurin ja Karjalan vaakunat. Maalaukseen ovat päässeet myös Sortavalan kirkko sekä Käkisalmen linna. Maalauksen alaosaan on mahdutettu vielä viittauksia Karjalan talouselämään sekä Laatokan Karjalan rukoilevaisten johtajaan Henrik Renqvistiin. Aivan alaosassa on vielä teksti Jumalan sana pysyy.

Mikkelin osioissa (oikea maalaus) keskeisin hahmo on arkkienkeli Mikael, jonka mukaan Mikkelin kaupunki on nimettykin. Pasuunaa puhaltava enkeli on onnistunut kukistamaan lohikäärmeen. Lasimaalauksessa näkyy lisäksi tekoja mittaava vaaka, Nooan kyyhky, Savon ja Mikkelin vaakunat, Tuukkalan risti, Olavinlinna ja Mikkelin vanha kivisakasti. Tämänkin maalauksen alaosaan on ikuistettu teksti. ”Herra saapuu, Amen.”.

Seurakunnan suntioiden tiedoista koottua

Mikkelin tuomiokirkon lasimaalaukset ovat harvinaislaatuiset; niihin on tiivistetty kymmeniä Suomen kirkko-, kulttuuri- ja yleisen historian aiheita, joiden lisäksi ne huipentuvat Raamatun aineistoon.

Vasen lasimaalaus

Vasemmanpuoleinen lasimaalaus liittyy luovutettuun Karjalaan. Siinä näkyvät Viipurin tutut tunnukset; linnan Pyhän Olavin torni ja kellotorni. Keskellä ovat sekä Karjalan että Viipurin vaakunat. Tämä kertoo siitä, että Viipuri oli paitsi Karjalan tärkein kaupunki myös vuonna 1554 perustetun Viipurin hiippakunnan, että vuodesta 1925 lähtien myös uuden eli nykyisen Mikkelin hiippakunnan piispankaupunki, kunnes jatkosodan lopputulos pakotti siitä luopumaan. Lasimaalauksen laivojen malli viittaa Viipurin menneisyyteen Hansa-kaupan kannalta tärkeänä satamakaupunkina.

Kuvaa hallitsee kuitenkin kaksi suurta hahmoa, joiden asettelulle on löydettävissä esikuvia mm. jostain Rooman kuuluisasta kirkosta. Toinen näistä on Mikael Agricola, Suomen uskonpuhdistaja, suomen kielen ja suomalaisen kirjallisuuden isä. Hänen opintiensä ja ammatillisen uransa alkuvaihe sijoittui Viipuriin. Vuosina 1548–1554 hän sairaan piispan sijaisena kantoi myös vastuun itäisen Suomen kirkollisesta elämästä.

Toinen lasimaalauksessa kuvattu hahmo on Suomen historiankirjoituksen isä Paavali Juusten, joka toimi Viipurin hiippakunnan ensimmäisenä piispana 1554 alkaen. Niin Agricolaa kuin Juustenia kiusasivat sekä lännen että idän hallitsijat. Agricolan kuolinpäivän muistamme, yhdeksännen huhtikuuta, jona hän kuoli sittemmin Kuolemanjärveksi nimetyllä paikkakunnalla palatessaan huonosti kohdeltuna neuvottelumatkalta Moskovasta. Paavali Juusten oli myöhemmin Iivana Julman mielivallan kohteena kolme vuotta. Muistona sen ajan kidutuksista hän on ottanut vaakunaan kuvan itseään solmuruoskalla suomivasta parannuksen tekijästä. Juustenista tuli välivaiheen jälkeen yksi Agricolan seuraajista Turun piispana.

Vasemmassa lasimaalauksessa on vahvoja viitteitä kolmanteenkin kirkonmieheen, jonka hahmoa ei kuitenkaan ole esitetty. Hän oli Itä-Suomen rukoilevaisuuden eli renqvistiläisyyden keskushahmo Henrik Heikki Kukkonen. Kun hän sanoi tahtovansa olla puhdas oksa Herran viinipuussa, hänen nimekseen Turun akatemiassa kirjatiin ajan tyylin mukaan Heikki Kukkonen. Siksi lasimaalauksessa häneen viittaa ensinnäkin kukko, jolla on lehti suussa. Toisena viitteenä Renqvistiin ja hänen hengellisiin pyrkimyksiinsä voidaan pitää ristin juurella rukoukseen liitettyjä käsiä, eräänlaista rukoilevaisuuden tunnustusta.

Myös punainen kirkko vasemmassa laidassa kuvaa Sortavalan maaseurakunnan kirkkoa, jollainen se oli Renqvistin palvellessa siinä kappalaisena 1800-luvun puolen välin tuntumassa. Kuns e kirkko sodassa palopi, ihmiset kuulivat, miten urut soivat tulipalon aiheuttaman ilmanpaineen seurauksena. Kirkossa sattui sen alkuvaiheissa yksi historiamme pahimpia suntion painajaisia. Juko huusi: ”Tuli on irti!” ja syntyneessä kaaoksessa liki puolensataa ihmistä tallaantui kuoliaaksi.

Sortavalan maaseurakunnan kirkon rinnalla maalauksen oikeassa laidassa on Käkisalmen linnoituksen vanha portti, joka kertoo Viipurin ja Sortavalan ohella kolmannesta luovutetun Karjalan keskuspaikasta. Kaikkiin näihin kuviin sisältyy yhteensä lähes tuhatvuotisten ristiriitojen muistoja isän ja lännen yhdeltä rajalta.

Kuvan alalaidassa on ikuistettu näkymät kahdesta luovutetun Karjalan ammatillisen kulttuurin vahvimmasta alueesta. Toisaalla on viljavien maaseutualueiden viljelys, toisaalla varsinkin nykyisen Svetogorskin, entisen Jääsken ja sen teollisuustaajaman Enson valtakunnallisesti huomattavat tehtaat.

Oikea lasimaalaus

Oikeanpuolinen lasimaalaus liittyy Mikkeliin ja koko Etelä-Savon maakuntaan. Roomalaiskatolisissa ja ortodoksisissa kirkoissa on tapana, että alttarin keskuksesta oikealla ensimmäisenä kuvataan kirkon ja usein koko paikkakunnan suojeluspyhimystä. Tämä näkyy myös joissain oman kirkkomme keskiaikaisista pyhäköistä. Mikkelin tuomiokirkossa on mukailtu tätä tapaa ja tehty lasimaalauskokonaisuutta hallitsevaksi hahmoksi ylienkeli Mikael.

Näitten kohtien perusteella Mikaeliin on liitetty jo kristikunnan alkuvaiheista muutamia erityisiä tunnusmerkkejä. Häntä on pidetty taivaallisten sotajoukkojen ylipäällikkönä, joka kukistaa Jumalan vastustajan, sen suuren lohikäärmeen, ja kutsuu viimeisenä suurena päivänä kaikki, niin elävät kuin kuolleet, Jumalan valtaistuimen eteen.

Tässäkin lasimaalauksessa on kaksi vaakunaa, niistä keskellä Savon. Mikkelin kaupungin vaakuna on ympyröity liekein, mikä viittaa tämän paikkakunnan talvisodassa kokemiin vakaviin pommituksiin. Niistä pahimmat olivat tammikuun ja maaliskuun viidentenä. Mikkelin vaakunaan antoi marsalkka Mannerheim liittää marskin sauvat ja vapauden ristin, jollainen on myös Vaasan vaakunassa.

Tässäkin lasimaalauksessa näemme myös rakennuksia. Vasemmassa reunassa on Etelä-Savon vanhin rakennus Olavinlinna, jota alettiin rakentaa 1475. Se viittaa myös Savonlinnaan hiippakunnan pääkaupunkina 1800-luvun loppuvuosina ja vuoteen 1924 asti, jolloin tuomiokapituli monenlaisista syistä siirrettiin syrjäisenä ja vaatimattomana pidetystä sijaintipaikastaan itsenäistyneen valtakunnan toiseksi merkittävimpään kaupunkiin Viipuriin.

Lasimaalauksen oikeassa reunassa kuvataan Mikkelin vanhin rakennus: Kivisakasti. Nykyisen tiedon mukaan sitä alettiin pystyttää vasta aikaisintaan vuonna 1510. Tarkoitus oli jatkaa rakentamalla sen viereen kirkko, mutta uskonpuhdistus ja Kustaa Vaasan toteuttama kirkon varojen ryöstö estivät sen hankkeen. Nykyisin rakennus on kesäaikaan avoinna kaupungin omistamana museona. Rakennukseen on toista sataa vuotta sitten lisätty Porvoon tuomiokirkon päädystä mallia saanut harjakatto.

Mikkelin vaakunan lähellä näkyy Tuukkalan risti, joka kertoo tämän seudun muinaislöydöistä ja josta on tullut ehkä tärkein tämän alueen menneisyyden symboli. Oikeassa reunassa näkyy Viipurin vanhan hiippakunnan ensimmäinen sinetti, jonka keskuksessa on kyyhkynen. Kyyhkynen tuli siihen sinettiin Täyssinän rauhan vuonna 1595 pitkän ja verisen sodan jälkeen rauhan vertauskuvana, mutta se useimmiten liitettiin vedenpaisumuksen jälkeiseen hyvän uutisen tuoneeseen lintuun ja luonnollisesti myös Pyhään Henkeen.

Yhteenveto
Kummankin lasimaalauksen alaosassa on teksti. Vasemmanpuolesta voi tulkita eräänlaisena luterilaisuuden peruslauseena, ”Jumalan sana pysyy”. Oikeanpuoleinen teksti taas kuvaa yhtä koko kirkon toiminnan perusajatuksista. Kirkko on luonteeltaan lopunajallinen. Se tähtää eteenpäin. Kaikkien tärkeimmät asiat ovat edessäpäin. Me työskentelemme niitä varten. ”Herra saapuu. Aamen.”.

Välittämättömästi tekstin yläpuolella on kuva siitä päivästä, jona Herra saapuu, kun Mikael on puhaltanut pasuunaansa. Huomatkaa siinä haudasta nouseva mies, jonka kädet on kohotettu samaan tyyliin kuin enkeleillä kummankin maalauksen yläosassa. Eleen merkityksestä, rukousasennosta, Jumalan ylistämisestä kerrotaan Raamatussa monessa kohdassa, erityisesti psalmeissa. Näitä lasimaalauksia ei ole aiheiltaan tiettävästi tutkittu, mutta niiden aiheissa on sellainen ulottavuus, joka menee historian eri alueiden tuolle puolen. Enkelien ylistyksen lisäksi sellaista ovat esimerkiksi Jumalan silmä, se, miten Jumala katsoo taivaastansa. Jopa pilvien merkityksestä tässä yhteydessä puhutaan psalmeissa. Vasemmassa taulussa kruunu ylhäällä ei viitanne ainoastaan siihen kunnian kruunuun, jota Raamatussa kehotetaan tavoittelemaan, vaan itseensä Kristukseen. Raamatussa kerrotaan myös Herran valosta, hänestä säteilevästä kirkkaudesta. Viiniköynnöksen merkitykseen tulee valoa niin Uudesta kuin Vanhasta testamentista, se viittaa muuhunkin kuin alttarin sakramenttiin.

Vanhimmasta ehtoolliskalustosta

Lähteestä: Mikkelin tuomiokirkko – Helena Riekki 1997

Kun tuomiokirkko oli valmistunut, professori H.G. Hällström Johanna-puolisoineen lahjoitti kirkkoon uushopeisen ehtoolliskannun, hopeisen kalkin eli viinin jakamisen maljan ja siihen kuuluvan pateenin eli pienen, matalan ehtoollislautasen. Lahjoitus tehtiin vuonna 1897. Edellä mainittujen ehtoolliskaluston osien täydennykseksi sama pariskunta lahjoitti vuonna 1912 hopeisen öylättirasian.

Lähteestä: Mikkelin Tuomiokirkko 1898-1947 – Armas Aarnio 1947

Ehtoollisastiat ovat professori H.G. Hällströmin perheen lahja. Kun seurakunnassamme vuonna 1928 oli otettu ehtoollisen vietossa käyttöön yksityismaljat, hankittiin vuonna 1934 lisäksi kaksi pienempää hopeista viinikannua seurakunnan varoilla.

Tuomiokirkon vanhimpiin kirkkotekstiileihin kuuluvat kaksi ehtoolliskalkin peitettä. Mustasta sametista tehdyn peitteen on lahjoittanut rouva Leontine Åkesson kirkon valmistuessa. Sinisestä kankaasta ja hopeakoristeluista muodostuva peite taas on saatu 1900-luvun alussa lakkautetusta Mikkelin Pataljoonan seurakunnasta. 

Alttarivaate eli antependium on saatu kirkkoon vuonna 1912 kauppaneuvos David Pulkkiselta. Vaatteen on suunnitellut Ilmari Launis, ja sen on toteuttanut Suomen Käsityön Ystävät. Vaate on punaisesta plyysistä, ja siinä on risti sekä Alfan ja Omegan alkukirjaimet. 

Samoin vuonna 1912 saatiin kirkkoon ”muutamilta rouvilta” punasamettiset kirjaliinat – toinen alttaripöydälle ja toinen saarnatuolille. Liinoihin liittyvä ehtoollisvaate on myös Launiksen suunnittelema ja Suomen Käsityön Ystävissä tehty.

Lähde:

• Mikkelin tuomiokirkko. Helena Riekki 1997.

Mikkelin tuomiokirkon nykyinen kastemalja hankittiin 1950-luvulla kirkon korjausten yhteydessä. Varat maljaa varten lahjoitti Mikkelin kaupunki.

Hopeisen kastemaljan ja sen kivisen jalustan on tehnyt Antti Salmenlinna. Pyöreän kastemaljan kannen nupissa on kristusmonogrammi. Maljan sisältä löytyy kultaseppä Yrjö Kaksosen tekemä irrallinen maljaosa, joka on sisältä kullattu. Alkuperäinen kansi on jouduttu korvaamaan uudella hämeenlinnalaisen Kultakeskus Oy:n kannella. Keltaiseksi maalattu kivijalusta on alkujaan ollut erikoishienoksi hakattua vaaleanharmaata Kurun graniittia. Jalustan on toimittanut helsinkiläinen Kiviveistämö O/Y Forsman.

Lähde: 

• Mikkelin tuomiokirkko. Helena Riekki 1997.