Sinustako vapaaehtoinen?

Eeva Sunna on omistautunut pitkään muun muassa pyhäkoulun pitämiselle ja taidekerholle

Vapaaehtoistyötä voi tehdä vain vähän – pienikin apu auttaa. Seurakunnasta löytyy myös vapaaehtoistyön konkareita, joilla on kokemusta monenmoisesta. Anttolalainen Eeva Sunna on yksi heistä.

Anttolalainen Eeva Sunna on laulanut nyt joitakin vuosia Anttolan pienessä mutta taidokkaassa kirkkokuorossa ja käy ahkeraan myös vapaaehtoisten peitto- ja viittatalkoissa. Talkoissa hän on ollut mukana reilun vuoden. Seurakuntatalolla kokoontuvien kudontanaisten kokoamat neuletilkkupeitot päätyvät tällä erää avuksi Ukrainaan, ja viittatalkoot ovat nyt olleet tauolla.

Kun Sunna lähtee muistelemaan menneitä vuosia, paljastuu, että hän on todellinen vapaaehtoistöiden vakiokasvo Anttolassa.

– Pyhäkoulutyötä oikein rakastin ja teinkin sitä kaikkinensa noin 20 vuoden ajan. Noin vuonna 1976 paikallisseurakunta lähetti minut alan kurssille. Pyhäkoulun pitäjäksi päädyin hyvän ystävän pyynnöstä, hän aloittaa.

– Lapset ja nuoret ovat erityisesti olleet sydämelläni. Monesti nuoria saatetaan moittia ja ajattelin, että tätä en voi tehdä, ellen ole itse valmis heitä auttamaan.

Myös seurakunnan luottamuselimissä Sunna on vaikuttanut pitkään, ja niihinkin häntä pyydettiin. Hän on ollut sekä Anttolan että Mikkelin kirkkoneuvostossa ja -valtuustossa, joista Anttolassa edustajuus oli palkaton. Ensimmäisenä ehdokasvuonnaan hän sai yllätyksekseen äänivyöryn.

Kolmanneksi hän on ollut pitkä aika sitten diakoniajohtokunnan jäsen asuinkunnassaan. Neljäs vapaaehtoinen työsarka on ollut koululaiskerhon vetäminen, jonka hän aloitti omien opiskelujensa jälkeen. Viimeisimmäksi maalaamista harrastava nainen on vetänyt Iloa luovuudesta -taidekerhoa lapsille. Taikkari sai lasten suuren suosion.

– Vedin kerhoa 11 vuotta, ja se oli todella mukavaa. Kaikki alkoi siitä, kun innostuin paperimassatöistä, Sunna muistelee.

Vapaaehtoisuudesta iloa ja voimaa omaan arkeen

Vapaaehtoistoiminta seurakunnassa on antanut uskoon vuosikausia sitten tulleelle Sunnalle ensiksikin paljon iloa. Hän on persoona, joka kantaa mielellään vastuuta, jos vain niin jaksaa tehdä.

– Vapaaehtoisuudesta olen myös saanut hengellistä pääomaa esimerkiksi Raamattuun tutustumisen kautta. Uskosta on tullut minulle turvapaikka, hän hymyilee.

– Lähtökohta kaikelle tekemiselle on kokemus, että olen itse saanut niin paljon. Tästä olen sitten käynyt itsekin antamaan.

Isoja haasteita ei ole hänen vapaaehtoistoiminnan polulleen kasaantunut. Hän on myös ennen vanhaan, kerhoja vetäessään, saanut seurakunnalta tukea materiaalien ja tarvikkeiden muodossa.

– Lisäksi silloinen lapsityön ohjaaja auttoi järjestelyissä, Sunna kertoo.

Sunnan mukaan Anttolan alueseurakunnan alueella toimii seurakunnan ohella harvoja muita vapaaehtoistoimijoita. Yhteistyökin on siksi lähes olematonta. Seurakunnan itse organisoima kesäinen kirkkotapahtuma satamassa taas on ollut todella suosittu.

Nykyään Sunna iloitsee siitä, että vapaaehtoisjoukkoihin on saatu ainakin yksi uuttera nuorempaa sukupolvea edustava vapaaehtoinen.

– Itse olen yrittänyt houkutella kirkkokuoroon uusia laulajia, mutta heikoin tuloksin, hän harmittelee.

Sunna ehdottaa, että laadittaisiin alueellisesti lista kaikesta siitä, mitä vapaaehtoiset voisivat auttaakseen tehdä. Listasta halukkaat voisivat sitten tarttua itseään kiinnostaviin tehtäviin.

Teksti ja kuva: Virpi Kontinen

Heikki Saikkonen saa vapaaehtoistyöstä tarpeellisuuden tunnetta

Vapaaehtoisuuden muodon ja määrän saa rajata itselleen sopivaksi. Heikki Saikkosen repertuaariin kuuluu kaksi tarkasti määriteltyä tehtävää.

Heikki Saikkonen on seurakunnan vapaaehtoinen, jonka voi tavata kahdenlaisessa yhteydessä. Ensinnäkin, kun tuomiokirkko on peruskorjauksen ulkopuolella auki arkisin kello kymmenestä yhteentoista, Saikkonen saattaa olla kirkon päivystys- eli vahtivuorossa. Toiseksi Saikkosen voi tavata hautajaisissa arkunkantajana silloin, kun omaisilla ei ole riittävästi kantajia arkulle.

Kirkon päivystystä Saikkosen on tullut tehtyä paljon useammin kuin arkun kantamista.

– Vasta kerran minut on pyydetty kantajaksi, hän kertoo.

Saikkosen sai aikanaan lähtemään mukaan vapaaehtoistyöhön se, kun meneillään oli hankala elämäntilanne. Kun hän hiljentyi kirkoissa, hän ajatteli, että voisi yhtä hyvin olla siellä säännöllisesti tunnin kerrallaan.

– Arkkupäivystykseen taas minut pyysi diakoni, hän muistelee.

Mitä vapaaehtoistyö on Saikkoselle antanut? Koska hän on työkyvyttömyyseläkkeellä, vapaaehtoistyön tekeminen antaa hänelle tunteen tarpeellisuudesta.

– Sen ohella tuomiokirkon vahtivuorossa on opastusaspekti. Kirkon historiasta kertominen onnistuu, hän lisää.

Kun opastuksessa tai muuten päivystyksessä on ollut haasteita, seurakunnan suntiot ovat olleet hyvänä apuna. Heiltä on voinut kysyä tarkennuksia kirkon historiasta.

– Tosin toivoisin, että käytössä olisi jokin tietopakettikin esimerkiksi lasimaalauksista, Saikkonen miettii.

Muista vapaaehtoistoimijoista alueseurakunnassaan Saikkonen ei juurikaan ole perillä. Hän on kuitenkin käynyt kerran vapaaehtoisten omassa kokoontumisessa.

– Kutsuja saunailtoihinkin on kyllä tullut, mutta en ole niissä käynyt, hän sanoo.

Saikkonen suosittelee vapaaehtoiseksi ryhtymistä kaikille, joilla on sille arjessaan aikaa. Sopivia henkilöitä voi löytyä eläkeläisistä tai sellaisista työssä käyvistä, joiden työ joustaa päiväaikaan. Heillekin vapaaehtoisena toimiminen voisi tuoda tarpeellisuuden tunnetta.

– Minulla on niin rajallinen kokemus seurakunnan vapaaehtoistoimijoiden tarpeesta, että en oikein osaa sanoa, millaisia vapaaehtoisia tarvittaisiin lisää. Luulisin, että ruokajakeluun tarvittaisiin apukäsiä varsinkin nyt, kun valtio tekee leikkauksiaan, hän arvioi.

Teksti ja kuva: Virpi Kontinen

Eeva Hänninen valmistaa mielellään tarjoiluja kirkon tapahtumiin

Haukivuorelainen Eeva Hänninen on tehnyt vapaaehtoisena paljon ruoan laittoa. Hän on ollut mukana 7–8 vuoden mittaan kokkailemassa aina, kun sitä on seurakunnan puolelta pyydetty.

– Olen tehnyt muun muassa Yhteisvastuukeräyksen munkkeja ja drive in -kahvilan hodareita. Jumalanpalvelusten yhteyteen suunniteltuja tarjoiluja, kuten kirkkokahvituksia, olen myös toteuttanut. Joskus olen ollut mukana valmistamassa lasten tapahtumien ja sataman tempausten tarjoiluja, hän kertoo.

Toimelias nainen on ollut mukana myös Haukivuoren seudun hävikkiruoan jakeluissa. Hänellä on lähipiirissäkin ihmisiä, jotka kokevat joutuvansa ottamaan vapaaehtoisten apua vastaan.

Kuinka Hänninen lähti vapaaehtoiseksi, on päässyt jo tarkoilta askelmerkeiltään unohtumaan.

– En muista, kysyinkö avun tarvetta itse vai pyydettiinkö minua mukaan. Olen joka tapauksessa toiminut jo lapsesta alkaen seurakunnan kanssa ja ollut tyttäreni kanssa perhekerhossakin vuosia, hän sanoo.

Hänninen on viime aikoina ollut laittelemassa ruokaa yhteisössään harvemmin kuin yhteen aikaan. Silloin, kun hänen lapsensa oli pieni, avustuskeikat jäivät myös vähemmälle. Nykyään Hännistä kuormittaa työ, ja sitä ennen vielä korona.

Muuten Hänninen ei ole kokenut mainittavia haasteita vapaaehtoistoiminnassaan.

– Olen ollut yleisimmin mukana iloisissa tapahtumissa, joissa työskentely ei ole niin raskasta.

Seurakunnalta hän on saanut sopivasti apua. Esimerkiksi 40 henkilölle tarjoiltava lounas tai kahvitus ei onnistuisi kotona, vaan seurakunta järjestää puitteet, joissa tehdä tärkeää työtä.

– Ja saahan seurakunnalta keskustelutukea eli henkistä tukeakin, hän kiittelee.

Yhdessä tehden ja iloiten

Vapaaehtoisuus on antanut Hänniselle hyvän mielen. Yhdessä tekeminen on mukavaa, ei rasite.

– Jokainen saa tehdä omien senhetkisten resurssiensa mukaan.

Hän arvostaa vapaaehtoisuutta myös siksi, että on joskus ollut itse autettavana ja tuettavana osapuolena.

Haukivuoren kaltaisella pienellä paikkakunnalla yhteistyön tekeminen on luontevaa. Kun yksilöt kantavat kortensa kekoon mukaan, asiat sujuvat. Tosin rajoite voi olla toisinaan se, että sama henkilö on esimerkiksi monen seuran jäsen, ja siitä sukeutuu päällekkäisyyksiä.

– Jonkinlaista yhteistyötä on ollut esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton, kirjaston ja paikallisten urheiluseurojen kanssa. Yleensäkin yhteistyöhaluisia kumppaneita ovat olleet eläkejärjestöt, Hänninen listaa.

Hännisen mielestä vapaaehtoistoiminta sopii kenelle tahansa, joka haluaa ja jaksaa sitä tehdä. Mieleen on jäänyt diakoni Maria Vasamaan tähdennys, että pienikin asia voi auttaa, eikä vapaaehtoistöissä yleensä vaadita erityisosaamista.

– Jos lupaudut vapaaehtoiseksi, voit olla vapaaehtoisena silloin, kun sinulle sopii ja niin kuin omaan elämääsi mahtuu. Avustamista voi tehdä oman jaksamisensa mukaan, Hänninen kannustaa.

Vapaaehtoisuus seurakunnassakin voi olla hyvin hauskaa ja jopa hassutteluunkin heittäytyvää. Hänninen myös kertoo, että osallistaminen on tärkeää, kun halutaan saada toimintaan mukaan vaikkapa lapsia perheineen.

– Yksi hyvä esimerkki on mäenlaskukirkko. Lapset odottavat, milloin pääsevät laskemaan mäkeä Markku-papin kanssa, hän naurahtaa.

Teksti: Virpi Kontinen

Matti Wirilander on toimelias kirkkoherra emeritus, joka on tottunut auttamaan

Vapaaehtoisuus on eräänlaista jatkumoa sille, mitä Wirilander jo työssä ollessaan on tehnyt.

Matti Wirilander on toiminut Suomenniemellä pappina ja kirkkoherrana. Kun hän jäi eläkkeelle, papin työ muuttui hänen kohdallaan vapaaehtoistoiminnaksi.

– Toimitan silloin tällöin messuja ja kirkollisia toimituksia – ennen muuta hautaan siunauksia, hän kertoo.

Wirilander toteuttaa kuitenkin myös varsinaista vapaaehtoistoimintaa. Hän isännöi ja ideoi esimerkiksi Tarinatupaa Suomenniemellä ja vetää Senioritiistaita Mikkelin seurakuntakeskuksessa. Tarinatupa on kerran kuussa kokoontuva keskustelupiiri. Senioritiistai taas rakentuu asiantuntijan pitämän luennon ympärille, ja myös se voi rakentua keskustelulle.

Wirilander lähti aikoinaan mukaan vapaaehtoistoimintaan, koska mukanaolo alueseurakunnan ja koko Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan vapaaehtoistehtävissä on hänelle luonteva tapa toimia seurakunnassa.

– Haluan omalta osaltani viestittää eteenpäin, ettei seurakunta ole eikä saa olla museo, vaan siinä tulee sykkiä uudistushakuinen ja kekseliäs elämä.

Vapaaehtoisuudesta virikkeitä ja henkistä valppautta

Vapaaehtoistoiminta on antanut Wirilanderille virikkeitä, uusia kontakteja ihmisten kanssa, suunnittelua ja toteutusta.

– Parhaimmillaan se pitää yllä henkistä valppautta ja myös uuden löytämistä, hän arvioi.

Haasteitakin on. Eräänlainen haaste on asioiden hetkittäinen päällekkäisyys. Joskus myös valmistelu jää vähälle ajalle, mutta sitä Wirilander pitää omana syynään. Kuten nykymenossa yleensäkin, myös vapaaehtoistehtävissä aikataulu on haaste.

Apua on kuitenkin haasteisiin tarjolla. Jos sikseen tulee, Wirilander voi ottaa yhteyttä työalasta vastaavaan työntekijään, Suomenniemellä aluekappalaiseen Ruut Hanhikorpeen ja ”urbaani-Mikkelissä” diakoni Tarja Nousiaiseen, joka tässä tapauksessa on lähin vastuuhenkilö.

– Suomenniemen alueseurakunnassa on kokoonsa nähden paljon eri alojen vastuuhenkilöitä, kuten Martat, jotka huolehtivat tilaisuuksien kahvituksesta ja myös muusta tarjoilusta. Se ei suoranaisesti ole seurakunnan toimintaa, mutta epäsuorasti kylläkin, Wirilander pohtii.

Myös vuosittaiset Suomenniemi-päivien suunnittelu ja toteutus sekä kirkkokonsertit kysyvät vapaaehtoisia toimijoita, joihin Wirilander kuuluu. Samoin itsenäisyyspäivän juhlan toteutuksessa hän on vapaaehtoisena mukana. Myös muunlaista toimintaa, kuten kirkkonäytelmiä, on pidetty kirkossa.

Vuosien ajan Wirilanderin aisaparina on ollut musiikin maisteri ja kanttori Maria Frestadius, ja on vieläkin muun muassa Tarinatuvan osalta. Wirilander on myös usein kesäisin (etenkin pitäjänpäivien aikaan) kirkossa päivystäjänä ja oppaana eli kirkon esittelijänä.

Seurakunnan lisäksi paikkakunnalla on monenlaista muutakin vapaaehtoistoimintaa, johon moni suomenniemeläinen tai loma-aikoja Suomenniemellä viettävä osallistuu. Tällaisia ovat esimerkiksi urheilutoiminta, kotiseututyö ja näytelmäharrastukset. Pitäjän eri puolilla toimivat myös kyläyhdistykset, joissa vapaaehtoisille on tarjolla mielekästä toimintaa. Näiden kaikkien kanssa on seurakunnalla yhteistyötä.

Wirilanderin mukaan vapaaehtoistoiminnassa korostuu yhdessäolo ja -tekeminen. Ja kun toimintakenttä on monipuolinen, jokainen halukas varmasti löytää itselleen sopivan tavan olla mukana. Voimavarat tulee tietenkin mitoittaa järkevästi. Ideariihen paikka olisi se, mitä uutta vapaaehtoistoimintaan saisi.

Teksti ja kuva: Virpi Kontinen

Raili Kontinen on ollut Puumalassa monessa mukana

Vapaaehtoistyössä ikä ei ole este, sillä auttaminen antaa enemmän kuin ottaa.

Raili Kontinen asuu Puumalan Niinisaaren kylässä, josta on matkaa kirkolle 10 kilometriä. Hän on toiminut vapaaehtoisena ystäväpalvelussa SPR:n ja seurakunnan kautta. Raili kävi muutaman henkilön luona kirkonkylässä, mutta tällä hetkellä hänellä ei ole ketään ystävää.

– Kirkkokuorossa olen laulanut noin 25 vuotta. On erittäin mukava laulaa yhdessä. Ystävyys kuorolaisiin on säilynyt, vaikka kuoro loppui noin 3–4 vuotta sitten. Kesällä pidetään yhteinen ruokailuhetki. Maria-kuorossa taas olen laulanut noin 30 vuotta. Tämä kuoro jatkaa vielä toimintaansa, Raili kertoo.

Tämän vuoden alussa Raili liittyi Toivoa naisille -piiriin. Myös Ystäväpirtti-kahvitoiminta on lähellä hänen sydäntään. Tämä toiminta on jatkunut useamman kymmenen vuotta. Alkuun oltiin auki kaksi kertaa viikossa, nyt enää kerran joka toinen viikko. Raili hakee myös 90-vuotiaan ystävän Kotiniemestä kahvilaan tapaamaan ystäviä ja tuttuja. Pirtissä on hyvä tunnelma: muistellaan vanhoja hyviä aikoja.

Puumalassa on myös kirkkoväärti-toimintaa ympäri vuoden. Jumalanpalvelus tehdään yhdessä niin, että tarvittaviin tehtäviin tekstien lukijoista kolehdin keräykseen löytyy tekijänsä.

Puumalassa muita toimijoita seurakunnan lisäksi ovat esimerkiksi Eläkeliitto, Martat ja Maatalousnaiset.

– Suosittelen vapaaehtoistoimintaa kaikille virkeille ihmisille, jotka haluavat ilahduttaa läheisiä. Ikä ei ole este. Toiminta vapaaehtoisena antaa enemmän kuin ottaa, Raili toteaa.

Teksti: Virpi Kontinen Kuva: Raili Kontisen kotialbumi

Otavalainen Anneli Lokka tekee paljon vapaaehtoistyötä, mutta haluaa säilyttää matalan profiilinsa

Omalla asuinalueella voi tehdä pienilläkin teoilla hyvää.

Otavassa asustava Anneli Lokka on pienestä pitäen ollut kiinnostunut kaikenlaisesta toisten ihmisten auttamisesta ja osallistunut monenlaiseen paikallistoimintaan. Nykyäänkin hän tekee vapaaehtoistöitä moninaisesti – ja lähinnä Otavassa päin.

Vapaehtoistyön tekeminen on antanut hänelle paljon.

– Se on molemminpuolista hyvän tekemistä, ja siitä saa hyvän mielen, hän toteaa.

Seurakunnan vapaaehtoistyöhön hänet kutsuttiin jo 1900-luvun puolella. Lokka ryhtyi pyynnöstä vetämään vanhemman väen piiriä, jota hän nykyäänkin ohjaa Otavan seurakuntatalolla.

Lokka myös laulaa ja laulattaa eri paikoissa, kuten palvelutaloissa, päiväkeskuksella ja Setlementissä. Hän on myös ollut usein saattohenkilönä asioinneissa ja järjestänyt kauppa-apua. Hän korostaa sitä, ettei halua nostaa omaa arvoaan, vaikka tärkeää vapaaehtoistyötä tekeekin.

– Haluan toimia matalalla profiililla, ja on mukava, kun ihmiset pitävät yhteyttä minuun, hän painottaa.

Vapaaehtoistöissään Lokka ei tunne kokeneensa mainittavia haasteita. Hän suositteleekin vapaaehtoiseksi ryhtymistä kaikille, jotka itse tuntevat voivansa siihen ryhtyä. Ei tarvita muuta kuin toimimisen halua ja tarpeeksi jaksamista.

– Tervetuloa vapaaehtoistyöhön. Ilman muuta kannattaa lähteä mukaan, koska vapaaehtoisia todella tarvitaan. Ihan pienistäkin avustamisista on apua esimerkiksi vanhusten ollessa kyseessä, hän kannustaa.

Otavassa seurakunta on antanut tilojaan vanhemman väen piirin käyttöön, ja Mikkelin seudun vapaaehtoisille seurakunta on järjestänyt tapaamisia.

– Seurakunnalta saa varmasti myös materiaaleja, jos niille on tarvetta, Lokka vakuuttaa.

Otavassa toimii ainakin Otavan Seudun Eläkkeensaajat ry ja naisvoimistelijoiden ryhmä. Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto on toiminut kylällä joskus. Otavalaiset toimijat tekevät paljon yhteistyötä keskenään.

– Esimerkiksi nuotioiltaa on vietetty venerannassa, ja Leijonat ovat järjestäneet talvitapahtuman, Lokka kertoo.

Teksti ja kuva: Virpi Kontinen

Kaija Huhtinen saa käyttää vapaaehtoistehtävissä luovuuttaan

Somepäivitysten ja rukousalttarien työstäminen ovat esimerkkejä henkilöä varten räätälöidyistä vapaaehtoistehtävistä.

Puumalalainen Kaija Huhtinen lähti seurakunnan vapaaehtoistoimintaan nuorena. Vapaaehtoisuuden idea tuli tutuksi leirejä ja kerhoja järjestellessä. Alkusysäys nykyiseen vapaaehtoistoimintaan taas on tullut entiseltä Puumalan kirkkoherralta Helena Castrénilta.

– Itse koen, että hänen ansiostaan seurakunnassa kehittyi vahva ja kannustava vapaaehtoistoiminnan kulttuuri, Huhtinen sanoo.

Huhtinen oli ennen seurakuntaliitosta Puumalan seurakunnan diakoniapiirissä. Sen edustajana hän teki joitakin syntymäpäiväkäyntejä 80-, 85-, ja yli 90-vuotiaiden seurakuntalaisten luo. Huhtinen toimi myös seurakuntansa luottamushenkilönä vuodet 2015–2022.

Some- ja somistustehtävissä

– Tämänhetkisiä vapaaehtoistehtäviäni ovat kirkkoväärtin tehtävät sekä muut jumalanpalvelusavustajan tehtävät, kuten tekstinluku, virsikirjojen tai ohjelmien jako kirkon ovella, kolehtinkeruu ja kahtamoiskahvin keitto. Esimerkiksi jouluna ja pääsiäisenä rakennan alttareita kirkkoon. Olen mukana Toivoa naisille -toiminnassa, kuten arpojen ja myyntituotteiden myynnissä ja leipomassa myyjäisiin. Osallistun hautausmaan haravointitalkoisiin ja päivitän Puumalan alueseurakunnan Facebook-sivuja.

Huhtisen mukaan alueseurakunnan Facebook-sivujen ajantasaisten päivitysten tarkoituksena on saada toimintojen kuvaus myös niiden tietoon, jotka eivät syystä tai toisesta pääse mukaan, mutta myös mukana olijat lukevat ja kommentoivat päivityksiä mielellään ja saavat tietoa myös tulevista tapahtumista.

Puumalassa eri järjestöt, kuten Eläkeliitto, Lions Club, Martat ja kyläyhdistykset, tekevät yhteistyötä seurakunnan kanssa sujuvasti. Esimerkiksi eriteemaisia kirkkopyhiä on järjestelty yhteisvoimin.

Huhtisesta on hyvä, että vapaaehtoistoimintaan osallistuminen ei ole itse seurakunnan toimintaan osallistumisen ehtona. Kirkonpenkissä tai kirkkokahveilla voi istua myös tekemättä mitään.

Kuitenkin seurakuntaelämän monipuolisuus ja yhteisöllisyys, ystävät ja uudet tuttavuudet kannustavat Huhtista vapaaehtoistoimintaan.

Huhtiselle monipuolinen vapaaehtoistoiminta on myös opettanut paljon itse seurakuntatyöstä. Esimerkiksi kirkkoväärtin tehtävä on avannut kirkkovuoden kulun ja jumalanpalveluselämän aivan uudelle tasolle.

– Rukousalttareiden tekemisessä voi käyttää luovuutta, mutta esimerkiksi Raamatun tekstien kuvaaminen alttareiden avulla auttaa myös paremmin ymmärtämään itse evankeliumitekstiä ja Raamatun tapahtumia.

Tukea vertaisista ja työntekijöistä

Huhtinen on kokenut myös joitakin haasteita vapaaehtoistyössään kirkossa. Kulloinkin vuorossa oleva kirkkoväärti hankkii muut jumalanpalvelusavustajat, ja joskus etenkin tekstinlukijoiden saaminen saattaa tuottaa vaikeutta, koska monet ovat (turhaan) arkoja lukemaan tekstiä ”yleisön” edessä. Aina on kuitenkin lukija löytynyt.

– Väärtien palavereissa käydään läpi mahdollisia haasteita ja yritetään löytää niihin parannuskeinot, Huhtinen valaisee.

Lisäksi aluekappalainen ja diakonissa ja muutkin seurakunnan työntekijät vastaavat pulmatilanteissa aina kysymyksiin viesteillä tai puheluilla.

Seurakunta järjestää myös muun muassa vapaaehtoisille suunnattuja teemapyhiä ja retkiä.

Vapaaehtoistoiminta sopii Huhtisen mielestä kaikille, jotka haluavat vapaasta tahdostaan, palkatta tehdä jotain, mikä hyödyttää myös muita ihmisiä tai yhteisöä. Kaikille halukkaille löytyy varmasti oma osaamisalue. Lisäksi toimintaan osallistuminen lisää yhteenkuuluvaisuutta, aktivoi ja auttaa ymmärtämään monia asioita uudella tavalla.

– Mikäli haluaa olla avustajana esimerkiksi jumalanpalveluksissa, vaikkapa aluksi kirkon ovella jakamassa virsikirjoja tai keräämässä kolehtia, voi ilmoittaa siitä rohkeasti. Myös nuorten saaminen mukaan toimintaan olisi ilahduttavaa. Esimerkiksi hautausmaan haravointitalkoopäivä olisi oivallinen tilaisuus tutustuttaa vaikkapa päiväkotiryhmä tai jokin koululuokka pieneksi ajaksi tärkeään talkoo- eli vapaaehtoistyöhön.

Teksti: Virpi Kontinen Kuva: Kaija Huhtisen kotialbumi

Kipinä vapaaehtoistyöhön syttyi rippileirillä

Vapaaehtoistyötä voi olla monenlaista. Haitaristi Siiri From on keikkaillut seurakunnassa useissa eri tilaisuuksissa.

Ristiinasta kotoisin oleva Siiri From, 21 opiskelee Jyväskylän yliopistossa musiikkikasvatusta. Haitari valikoitui hänen pääsoittimekseen jo esikouluiässä. Myöhemmin opintojen myötä instrumenttivalikoima on laajentunut tavallisimpiin bändisoittimiin sekä lauluun. Taitojaan musiikin parissa From on pystynyt hyödyntämään vapaaehtoistyössään seurakunnassa.

15-vuotiaasta lähtien vapaaehtoistyön parissa työskennelleenä hän on kerennyt olla mukana niin isostoiminnassa, leiriohjaajana sekä muusikkona seurakunnan eri messuissa ja tapahtumissa. Kiinnostus vapaaehtoistyöhön syttyi aikoinaan rippileirillä.

– Meillä oli todella kivat isoset, josta syystä halusin itsekin lähteä mukaan isoskoulutukseen rippileirin jälkeen, From muistelee.

– Tuolloin leirillä myös esiinnyin omassa konfirmaatiossa, josta innostus bänditoimintaan lähti.

Rippileirin jälkeen From on työskennellyt useammalla lasten sekä rippikouluikäisten leirillä kesä- ja talviaikaan. Erityistä leirityöstä tekee Fromin mukaan se, että leireillä on mahdollisuus olla mukana opetuksessa sekä vapaamman ohjelman järjestämisessä osallistujille. Nuorten kanssa jaetut hetket ja keskustelut ovat jääneet myös mieleen.

– Tykkäsin isosena olemisesta todella paljon ja isostoiminnassa oli kavereitakin mukana, hän iloitsee.

Leiritoiminnan lisäksi From on esiintynyt useissa messuissa ja tapahtumissa. Bändien kokoonpanot vaihtelevat aina tapahtuman mukaan. Yleensä ryhmät koostuvat alle kuudesta vapaaehtoisesta jäsenestä.

– Nuotit saan usein jo etukäteen, jolloin voin harjoitella kappaleita yksin. Yhdessä bändin kanssa soitetaan kappaleet läpi ennen keikan alkua. Joskus treenaamme myös ennen tapahtumapäivää yhdessä.

Vapaaehtoistyö on tuonut rutkasti uusia kokemuksia

Fromin mukaan nuoria on hänen lisäkseen ollut seurakunnan vapaaehtoistyössä viime vuosina vähän. Hän näkee, että erilainen ja monipuolinen vapaaehtoistyön tarjonta voisi kuitenkin innostaa nuoria mukaan toimintaan.

– Yleensä nuorilla se jää siihen isostoimintaan, muuta ei tehdä, From harmittelee.

Vapaaehtoistyö on antanut Fromille uusia kokemuksia sekä ystäviä. Lisäksi muusikkona hän on saanut kasvattaa esiintymiskokemustaan musiikin parissa.

Viimeksi From on esiintynyt Ristiinassa viime vuoden joulukuussa. Nyt vapaaehtoistyö kotiseurakunnassa on jäänyt vähemmälle, sillä arki kuluu opintojen ja osa-aikatyön parissa eri paikkakunnalla. Kiireiseen arkeen nuori opiskelija on saanut kuitenkin mahdutettua niin kuoro-, kuin myös ainejärjestötoimintaa mukaan. Jyväskyläläisessä Ruamjai-kuorossa hänen tehtävänään on vastata ryhmän sosiaalisen median tilien päivittämisestä kuorossa laulamisen lisäksi.

– Vapaaehtoistyö on ollut Jyväskylään muutettua vähäisempää, mutta ei sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo. Varmasti ainakin Ristiinassa voisin nähdä vielä joskus esiintyväni, From tuumaa lopuksi.