Avoimet työpaikat

Hyppy sairaalasta kirkolliselle kentälle on tuonut elämään merkitystä ja rauhaa.

Kiire, yllätykset ja riittämättömyyden tunne. Näihin reunaehtoihin Minna Ohlis joutui teho-osaston ja päivystyksen sairaanhoitajana tottumaan. Työ hektisessä ilmapiirissä oli läpikotaisin tuttua, olihan Minna työskennellyt sairaalaympäristössä vuodesta -88. Jotain kuitenkin tapahtui 2010-luvun puolivälissä, jolloin Minna aloitti teologian opiskelut ensin avoimessa yliopistossa ja vuonna 2017 Helsingin teologisessa tiedekunnassa.

− Ajattelin pitkään, ettei minusta ole opiskelemaan yliopistossa tai tekemään papin töitä. Ajatus kuitenkin kasvoi pikkuhiljaa, ja sitten tuli kutsun tunne. Annoin periksi Taivaan Isälle, Minna kokee.

Sairaalaympäristössä vauhti oli kiihtynyt jo pidemmän aikaa. Minna koki vaikeaksi kiirehtimisen ihmisten luota, sillä kunnolliseen kohtaamiseen ei ollut aikaa.

− Myös henkilökohtaisessa elämässäni uskon asiat vahvistuivat omien surujen ja haasteiden myötä. Sairaalan sekulaarissa ympäristössä en voinut tuoda esiin hengellisyyttä, mutta nyt voin täysillä kysyä, saanko rukoilla ihmisen puolesta, Minna iloitsee.

Opintoihin Minna kokee saaneensa taivaallista tukea, ja myös perhe on kannustanut häntä vahvasti uramuutoksessa.

Pappeus on tuonut elämään rauhaa

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa Minna on ehtinyt palvella lähes kaksi vuotta. Työnkuvaan ovat kuuluneet Suomenniemen aluekappalaisen ja sairaalapastorin sijaisuudet sekä tuoreimpana Ristimäen seurakuntapastorin tehtävät. Omimmalta tuntuu ”peruspapin” työ, jossa ollaan ihmiselämän ytimessä.

− Parasta on työn monipuolisuus. Kohtaan iloja ja suruja, mutta epävarmuuden hetkinä tiedän, että kyse ei ole minusta. Seurakunnassa meillä on myös taivaallinen työnantaja, joka auttaa.

− Pappeus läpäisee kaiken minussa. Se on antanut elämääni ihanan rauhan ja levollisuuden, jota lähdin hektisestä sairaalaympäristöstä tavoittelemaan, Minna iloitsee.

Toisaalta entinen työ auttaa esimerkiksi suruperheiden tai vaikean sairauden kanssa elävien tapaamisissa. Seurakuntalaisia on myös kiinnostanut Minnan polku sairaanhoitajasta papiksi, ja siitä on saanut monessa hetkessä hyvää jutun juurta. Edes kirkon repivät kiistakysymykset eivät ole himmentäneet naisen iloa kohdalle osuneesta kutsusta.

− Olen seurannut kirkon haasteita, mutta minulla on tietynlainen rauha niiden kanssa. Olen maltillinen ja haluan olla kaikkien pappi.

Työnantaja arvostaa ja joustaa

Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaa Minna pitää hyvänä työnantajana.

− Olen kokenut molemminpuolista kunnioitusta ja joustoa. Täällä ymmärretään, että työntekijällä on myös oma elämä ja pyritään mahdollistamaan asioita, jotka ovat ihmisille tärkeitä.

Minna kokee myös saavansa tehdä työtä omalla persoonallaan, hyväksyttynä ja tervetulleena.

− Koen, että taustaani on arvostettu ja kunnioitusta on sanoitettu hyvin suoraan. Luotan myös siihen, että minulle kerrotaan, jos jossain on kehitettävää.

Papin työssä kantavat hyvä tiimi sekä mahdollisuus rakentaa työpäivän kulkua itse sovittujen toimitusten ja tilaisuuksien puitteissa.

− Tietynlainen yksityisyrittäjyys antaa ilmaa ja vapautta arkeen. Esihenkilö luottaa, että hoidan sen, mikä minulle kuuluu. Jos Luoja suo ja terveyttä piisaa, voin olla eläkkeelle ja vielä pidemmällekin!

Teksti ja kuvat: Krista Eskelinen

Heidi Kontio oli toiminut ravintolakokkina kymmenisen vuotta jäädessään odottamaan esikoisensa syntymää. Vauvavuonna oli aikaa pohtia myös urahaaveita.

− Leipomisjalka alkoi vipattaa, ja halusin työhöni muutakin kuin ruuanlaittoa, Heidi Kontio muistelee. Avoinna ollut seurakuntaemännän paikka houkutti juuri monipuolisuudellaan: tavarantoimitusten ja ruuanlaiton lisäksi siihen kuuluu muun muassa suunnittelutehtäviä, leivontaa ja laskutusta.

− Heti kolmantena työpäivänä tein itsenäisesti tilauksen. Sain vastuuta ja minuun luotettiin. Toisaalta on annettu vahva viesti, että aina saa kysyä.

Pieni kolmen hengen tiimi vastaa Ristimäen ja Savilahden keittiöiden toiminnasta, siisteydestä ja tilaisuuksista sekä tukee ja ohjaa muiden alueseurakuntien keittiötoimintaa. Lisäksi Susiniemen leirikeskuksen keittiöstä huolehtii oma emäntä. Työt hoituvat hyvällä huumorilla ja työnjohdolla. Mahdolliset mieltä painavat asiat hoidetaan päiväjärjestyksestä, jolloin niistä ei tarvitse puhua selän takana.

− Työn itsenäisyydessä on hyvät ja huonot puolensa. Lapsiperhevaiheessa hiljaisuudessa työskentely tuntuu välillä taivaalliselta, mutta toisinaan tilaisuuksia olisi mukava järjestää myös porukalla, Heidi kokee.

− Toisaalta kirkkokahvien yhteydessä käydään kivoja keskusteluja seurakuntalaisten kanssa, ja ihmiset antavat työstämme paljon palautetta. Tässä työssä tulee tutuiksi.

Ruualla voi tehdä hyvää

Herkullinen ruoka maistuu aina, mutta kokkailu seurakunnassa on tuonut työhön myös uudenlaisen merkityksen tunteen.

− Ylijäämäruoka pakastetaan, ja diakoniatyö jakaa sen edelleen tarvitseville. Jos kahveilta jää pullaa, teemme niistä vaikka vanukkaan vanhustyön ryhmään. Aluksi hämmennyin, kuinka vähän kompostoitavaa jää, Heidi kertoo.

Yllättävältä tuntui myös työyhteisön ystävällisyys.

− Tuli lämmin olo, kun minulle silloin tuntematon työkaveri tuli juttelemaan parkkipaikalla ensimmäisillä työviikoilla. En ollut edellisessä työyhteisössäni tottunut niin ystävälliseen jutusteluun.

Iso työyhteisö myös kantaa monipuolisen työn arjessa. Heidi arvostaa esimerkiksi sitä, kuinka intranetissä muistutetaan ennen kesälomaa hoidettavista asioista.

− Kun tuki on kunnossa, voi iloita luovasta vapaudesta. Oma ajatukseni on, että aina pitää keksiä jotain pientä uutta, mikä motivoi itseä ja ilahduttaa muita.

Teksti ja kuvat: Krista Eskelinen

Sanonta ”kolmas kerta toden sanoo” kuvaa hyvin Kristiina Ukkosen työuraa. Oma unelma-ammatti löytyi kanttorin tehtävistä.

Musiikki on kulkenut Kristiina Ukkosen mukana lapsuudesta lähtien. Savonlinnan taidelukiossa erityisesti pop-jazz-piano, vapaa säestys ja omien kappaleiden säveltäminen viehättivät nuorta naista niin, että musiikinopettajan ammattikin kävi mielessä.

Kristiina kuitenkin pelkäsi menettävänsä musiikin ilon, jos siitä tulisi ammatti. Niinpä hän päätyi hakemaan sekä teologiseen että diakonia-ammattikorkeakouluun nuorisotyönohjaajalinjalle.

− Pääsin molempiin koulutuksiin, ja ensimmäinen työpaikka oli odottamassa jo ennen valmistumista, Kristiina muistelee. Musiikki jäi rakkaaksi harrastukseksi.

Työ nuorten kanssa oli Kristiinalle mielekästä, mutta perheen kasvaminen pisti prioriteetit uusiksi.

− Nuorisotyön työaikaa oli vaikea yhdistää perhekuvioomme, joten toimin ensin perhepäivähoitajana virkavapaan turvin, Kristiina muistelee.

− Silloisen kuopukseni lähestyessä kolmen vuoden ikää mietin työuran jatkoa, ja tajusin ikävöiväni musiikkia. Sibelius-Akatemiaan pyrin 35-vuotiaana.

Vahva pianotausta oli johtanut Kristiinan tekemään kotiseurakunnassaan Sulkavassa kanttorin tuurauksia jo teini-ikäisenä. Yksittäisiä sijaisuuksia ja keikkoja oli tipahdellut myöhemminkin, joten musiikinopettajan unelma oli kaikessa hiljaisuudessa vaihtunut kanttorin kutsumukseksi.

− Seurakunnasta oli ehtinyt tulla tärkeä ja kanttorin työ yhdistää kaksi ammatillista rakkauttani. Aiemmasta historiastani otin mukaan työajattoman työn ymmärryksen sekä vahvat ryhmänohjaustaidot, Kristiina kertoo.

”Pois turhasta itsekriittisyydestä” – suuressa seurakunnassa saa aina tukea

Työpaikka Joutsan kanttorina aukesi opintojen loppusuoralla, ja viisi kuukautta valmistumisesta Kristiina sai valita kahdesta virasta mieluisimman. Kristiina kehuukin kirkkomusiikkilinjan monipuolisia opintoja sekä kanttorin turvallista kokopäivätyötä.

− Jos musiikista haaveilee ammattia, tämä on työllisyysnäkökulmasta yksi varmimpia tapoja ansaita elantonsa, Kristiina kokee.

Kanttorin työtä Kristiina pitää myös monipuolisena ja ammatillisesti tyydyttävänä.

− Jotkut seurakuntalaiset kertovat tunnistavansa jo alkusoitosta, kuka urkuparvella soittaa. Omia vahvuusalueitaan saa hyödyntää. Tykkään esimerkiksi itse laulaa vastausmusiikit.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan tiimiä Kristiina kehuu monipuoliseksi porukaksi.

− Meillä on erilaisia persoonia ja monipuolista osaamista. Joku on enemmän laulaja, toinen urkuri ja kolmannella on äänentoistollista osaamista. Vahvuutemme täydentävät toisiaan.

Vaikka käytännön työtä tehdään itsenäisesti, apua ja tukea löytyy aina.

− Olen ollut myös seurakunnan ainoa kanttori. Tykkään tiimityöstä, joten se on ollut tässä työyhteisössä plussaa.

Kanttorin tehtävissä pääsee monenlaisiin tilanteisiin perhejuhlista messuihin ja kauneimmista joululauluista kuoronjohtoon. Kristiinan mukaan turhasta itsekriittisyydestä onkin hyvä oppia pois.

− Kohtaamme eri tilanteissa olevia ihmisiä, joten sosiaalista silmää tarvitaan. Toisaalta jos esimerkiksi hautajaisissa pystyn auttamaan laulullani sukua surutyössä, tuntuu se hienolta, Kristiina kertoo.

Tulevaisuuden haaveissa Kristiinalla siintää mahdollinen lisäkouluttautuminen, konsertointi ja laulunopettaminen.

− Tämä kuitenkin tapahtuisi kanttorin työn ohessa. En ole tästä ammatista enää luopumassa!

Teksti ja kuva: Krista Eskelinen

Anne Venäläinen ehti hankkia vahvan asiakaspalvelukokemuksen kaupan alalta ennen siirtymistä seurakuntatyöhön. Työnantajana seurakunta on ollut joustava, yhteisöllinen ja levollinen.

− Seurakuntatyö ei ollut käynyt mielessänikään, kun törmäsin Duunitorin Facebook-ilmoitukseen. Hakemus herätti heti huomioni ja tajusin, että tämä on minulle juuri oikea paikka, Anne Venäläinen muistelee valaistumistaan reilun vuoden takaa.

Kaupan myyjänä kymmenen vuotta toiminut nainen etsi paikkaa, joka sovittaisi työn ja perhe-elämän paremmin yhteen. Kokemusta epäsäännöllisistä työajoista ja monipuolisista tehtävistä Annella oli myös aiemman opinto- ja työhistorian kautta.

− Minulla on ammattitutkinto audiovisuaalisesta viestinnästä ja restonomina olen kokeillut ravintolapuoltakin. Lisäksi olen toiminut matkailuvirkailijana ja S-ryhmän palvelutorin myyjänä, Anne listaa.

Asiakaspalvelu on kuitenkin tuntunut Annesta läheisimmältä, ja seurakuntatyössä siitä saa monipuolisen siivun. Annen tehtäviin seurakuntapalveluiden toimistosihteerinä kuuluu muun muassa kaste-, vihki- ja hautausasiakkaiden palveleminen.

Tiloja ja toimittajia varataan, ylläpidetään arkistoa ja hautarekisteriä sekä hoidetaan laskuja. Toisinaan työpöydälle tulee myös rekisteröinteihin ja lomakkeisiin liittyviä tehtäviä: kirkkoon liittymisiä ja eroamisia, kirkollisia ilmoituksia, haudanhaltijalomakkeita. Sihteerien tehtäviin kuuluu myös kirkkojen kolehtien siirtäminen säilytykseen ja edelleen vartijalle.

− Seurakunnassa ollaan mielenkiintoisten asioiden äärellä. Historia kiinnostaa minua, ja esimerkiksi kirkkojen arkkitehtuuri sekä vanhat hautakirjat tuovat työhön oman lisänsä. Ihmisten kohtaamiset ja tarinat taustalla ovat oleellinen osa tätä työtä, Anne sanoo.

Levollisesti läsnä asiakastilanteissa

Työnantajan eduiksi Anne laskee joustavan työajan, hyvät työsuhde-edut ja miellyttävän työympäristön.

− Kaupan ala on todella hektinen, mutta täällä saan varata aikaa ihmisten kohtaamiseen. Surevan ihmisen kanssa pitää pysähtyä hetkeen ja olla levollisesti läsnä. Heillä on suuria tunteita ja tapahtumia taustalla, vaikka niitä harvoin meille avataan, Anne sanoo.

Vaikka asiakaspalvelusta saa yleensä voimaa, osuu toisinaan kohdalle kuormittaviakin tilanteita. Näitä käydään läpi oman kolmihenkisen tiimin sekä lähiesihenkilön kanssa. Uhkaavia tilanteita varten on luotu toimivat käytännöt, mutta esimerkiksi hälytysnappia Anne ei ole joutunut painamaan vielä kertaakaan.  

− Työtiimimme on loistava. Vaihdamme päivittäin kuulumisia työtehtäviin liittyen, suunnittelemme asioita ja kysymme toisiltamme apua. Kiireisempinä päivinä myös huumori auttaa jaksamaan, Anne kokee.

Seurakunta on osoittautunut mielikuvien mukaisesti yhteisölliseksi ja rauhalliseksi työympäristöksi.  

− Tässä työssä on sopivasti itsenäisyyttä, tiimityötä ja vaihtelevuutta. Kannatti vaihtaa!

Teksti ja kuva: Krista Eskelinen

Moni etsii unelmiensa työpaikkaa vielä vahvassa keski-iässä, mutta Heidi Hasaselle se on ollut lapsesta saakka selvä: kirkon nuorisotyönohjaaja.  

− Olin lapsena paljon leireillä ja jossain kohdassa tajusin, että nämä ihmiset taitavat olla täällä töissä ja tällaistakin voi tehdä. Myös meihin nuoriin luotettiin ja otettiin mukaan toimintaan, Heidi kiittelee.  

Heidi kävi ABC-koulutuksen, jonka jälkeen hän lähti mukaan kerhonohjaaja- ja isostoimintaan. Hän vetikin eri paikoissa muun muassa liikka-, kokki- ja sählykerhoa sekä toimi isosen ja myöhemmin myös yövahdin tehtävissä lastenleireillä sekä rippileireillä. 

− Sain seurakunnasta luottamusta ja itsevarmuutta, mitä en ehkä koulumaailmassa kokenut. Se rohkaisi hakeutumaan Paukkulan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan koulutukseen, Heidi kertoo.  

− Minulle oli koko ajan selvää, että haluan jatkaa opintoja kirkon alalle. Diakista sain sosionomin ja kirkon nuorisotyönohjaajan pätevyyden, jota pääsin testaamaan harjoittelussa ja kesätöissä Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa. 

Virka omasta kasvattiseurakunnasta oli Heidille unelmien täyttymys. Tällä hetkellä Heidi työskentelee erityisesti alakouluikäisten kanssa, mutta myös nuorten kanssa pääsee esimerkiksi leireilemään. 

Hyvä nuorisotyönohjaaja kuuntelee ja hyväksyy 

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyössä Heidi on aina kokenut turvaa. Jokainen on otettu mukaan sellaisena, kuin on. Tätä perintöä hän haluaa olla jakamassa myös nuoremmalle polvelle.  

− Tässä työssä on paljon kiinni persoonasta, kuinka osataan kannustaa ja kannatella nuoria. Olen itse saanut tosi isoa rohkaisua seurakunnan työntekijöiltä. Heidän oppinsa ovat muokanneet myös sitä, miten koen ja näen Jumalan, Heidi sanoo.  

Nuorisotyön tiimissä on hyvä henki. Yhdessä pystytään keskustelemaan esimerkiksi siitä, kuka haluaisi tehdä mitäkin työtehtäviä. Työ on monipuolista, ja sen sisältöön pääsee itse vaikuttamaan.  

Itsensä Heidi näkee rauhallisena ja turvallisena aikuisena, joka pysähtyy nuoren äärelle.  

− En ole se äänekkäin ja tilaa vievin tyyppi. Läsnäolon taito onkin sellainen, mistä olen saanut kiitosta. Haluan antaa nuorille sen huomion, jonka he tarvitsevat. Jokainen on arvokas ja tärkeä sellaisena luotuna, kuin on, Heidi muistuttaa. 

Haasteita työhön tuovat välillä esimerkiksi ryhmätilanteissa tietynlainen levottomuus ja keskittymiskyvyn puute. Myös älylaitteet ja etenkin nuorten ajatus siitä, että koko ajan tulisi olla tavoitettavissa tuo välillä haastetta. Ryhmässä oleminen voi olla nuorille nykyisin haastavampaa kuin Heidin lapsuudessa. 

− Yritän sanoa nuorille leireillä, että tämä on se kohta, jossa voitte keskittyä näihin ihmisiin ympärillänne ja puhelimet voi hetkeksi yrittää unohtaa, Heidi sanoo. 

Ehkä näissä hetkissä syntyy kohtaamisia, jotka nostattavat seurakuntakipinän myös uusissa nuorissa. 

Teksti ja kuva: Krista Eskelinen

Seurakunnan viestintäpalveluiden tiimi on pieni mutta tehokas, tiivis ja monitahoinen.

Mikkeliläissyntyinen mutta muuallakin Suomessa asunut Tuuli Paasonen on Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan pienen ja tärkeän yksikön, viestintäpalveluiden, toinen jäsen. Hänen työsarkaansa tiimissä ovat viestintäsuunnittelijan monipolviset tehtävät. Tiimin toinen jäsen on viestinnän asiantuntija Krista Eskelinen, joka vastaa muun muassa työalan kehittämisestä, toiminta- ja taloussuunnitelmista, mediasuhteista sekä Polku- ja Arkki-lehtien tuottamisesta. Tiimin lähiesihenkilö on kirkkoherra Arja Huuskonen.

Tuuli vastaa hyvin toimivassa tiimissä ensinnäkin kaikesta visuaalisesta suunnittelusta.

– Aikaa menee aika lailla mainosvalmistuksessa. Lisäksi taitan Länsi-Savon suurjakelujen yhteydessä ilmestyvän seurakunnan Arkki-liitteen ja suunnittelen sekä toteutan suurkuvatulosteita. Teen myös logo- ja liikelahjatuotteita eri työalojen tilauksesta, hän listaa.

Suurin osa hänen työpäivästään kuluu tietokoneen tai työkoneiden äärellä omalla työpisteellä, mutta muunkinlaista työtä on. Usein toistuvia ovat eri tahojen, kuten esihenkilön ja medioiden, kanssa pidettävät palaverit.

Tuuli kantaa työssään paljon vastuuta, sillä hän on seurakunnan pirteän sometoiminnan hallinnoija ja verkkosivujen pääkäyttäjä. Viestintäsuunnittelijan vastuulla on myös olla yksi työyhteisön intran pääkäyttäjistä, jolloin uutisoidaan asioista omalle henkilökunnalle.

– Työhöni kuuluu myös oman henkilöstömme kouluttamista eri järjestelmien käyttöön. Siinä on osattava huomioida perehdytettävän tarpeet.

Tuulin työn luonne on välillä perinteisempää toimistotyötäkin, johon hänen tavallisin toimistotyöaikansakin kello seitsemästä viiteentoista sopii. 

Ilman yhteistyökykyä ei viestintäsuunnittelijana selviä, koska yhteistyötä tehdään seurakunnan eri työalojen kanssa todella laajasti. Sen ohella on huomioitava ulkopuoliset yhteistyötahot, kuten paikallismedia ja Eloisa.

Viestintäsuunnittelu vaatii organisointia ja tarmokkuutta

Kenelle viestintäsuunnittelijan työ sitten sopii? Etua on ainakin hyvästä paineensietokyvystä, sillä työ on välillä hyvin hektistä. Kiirettä luo se, että on oltava valmis olemaan kaikkien käytettävissä. Etua on myös asiakaspalveluhenkisyydestä ja hyvästä organisointikyvystä.

– Töitä on osattava laittaa tärkeysjärjestykseen. Itse olen työmyyrä, jolla on korkea työmoraali, vaikka luovaa työtä teenkin. Olen saanut myönteistä palautetta työskentelyni nopeudesta sekä samalla tarkasta laadusta, Tuuli pohtii.

Tuulilla on työhönsä hyvin soveltuva koulutus. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta. Siellä pääaine oli graafinen suunnittelu ja sivuaine kuvataide.

– Työn ohessa olen päivittänyt koulutustani opiskelemalla media-alan ammattitutkinnon, joka sisälsi muun muassa verkkosivutuotantoa ja audiovisuaalista puolta.

Yleisesti ottaen Tuulilla on vahva taidetausta. Kuvataide on ollut hänen harrastuksenaan kuusivuotiaasta alkaen. Tuulin polku viestintäsuunnittelijaksi on ollutkin oikeastaan varsin suora.

– Jo lapsesta tiesin haluavani luovalle alalle. Pidän tekemisestä ja esimerkiksi seurakunnan mahdollistamasta kokeilemisen ja kehittämisen mahdollisuudesta.

Graafisen työn lisäksi Tuulia kiehtoo muukin käsillä tekeminen.

Tuuli on viihtynyt seurakunnan töissä hyvin

Aiempaa työkokemusta Tuulilla on pääkaupunkiseudun vuosilta, kun hän työskenteli tekstiilipainoalalla ja bränditoimistossa. Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan työnantajana Tuuli on ollut kahden vuoden työrupeamansa mittaan hyvin tyytyväinen.

– Tämä työnantaja on ollut minulle erinomainen valinta. Ensimmäinen kriteeri työyhteisöä valitessani oli se, että siinä on hyvä olla ja työskennellä. Seurakunta on myös kannustanut jatkokouluttautumiseen.

Teksti ja kuvat: Virpi Kontinen

Jussi Romppainen työskentelee Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa erityisammattimiehenä. Ammattiin kuuluu keskeisesti kontrastisuus, monialaisuus ja siirtymät esimerkiksi erilaisten työkoneiden ja -välineiden käyttämisestä ja huollosta siistiin kappelisuntion tehtävään. Jussin lisäksi seurakunnassa työskentelee kolme muuta erityisammattimiestä eli Pekka Bastman, Vesa Hölttä ja Anna Nyyssönen. Lisäksi Puumalassa on vielä seurakuntamestarin tittelillä toimiva Pekka Huttunen, jonka työnkuva on lähellä erityisammattimiehen työnkuvaa.

Hauta- ja puistotyöntekijöiden paljon liikkuvassa tiimissään Jussi on työskennellyt marraskuusta 2020 alkaen. Työyhteisö siellä on talvisaikaan melko pieni ja tiivis, mutta kesää vilkastuttavat kausityöläiset ja kesätyöntekijät.

– Minulle tämä spesiaali ala oli aika vieras ennen täällä työskentelyn aloittamista. Tehtävä työ on kyllä tärkeää. Kaikkihan Suomessa haudataan, ja työt jatkuisivat kriisitilanteissakin. Olemme mukana toteuttamassa huoltovarmuutta, Jussi kertoo.

Jussin tiimi on mukavasti huumorintajuinen, ja se on näyttänyt kyntensä esimerkiksi ennakointitaidoissa.

Seurakunta luotettava työnantaja

Jussi on tähän mennessä myös pitänyt seurakunnasta työnantajana. Jo nuorena hän toimi isosena, soitti kirkon tilaisuuksissa ja lauloi kirkkokuorossa.

– Seurakunta on luotettava, hyvä ja varma työnantaja. Esimerkiksi palkan maksu sujuu aina, hän miettii.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan töihin Jussi päätyi, kun tutustui työpaikkailmoitukseen, joka oli paitsi houkutteleva myös hyvin tehtävää työtä kuvaava. Jussin läheisetkin arvioivat erityisammattimieheksi ryhtymisen sopivan hänelle.

– Kysynnän ja tarjonnan laki toteutui. Ja arki on vähintäänkin vastannut odotuksiani työn vaihtelevuuden suhteen, hän valottaa.

Edelleen hän oppii päivittäin jotakin uutta, tekeepä sitten monimuotoisia ulkotöitä tai kappelisuntion töitä. Esimerkkinä uusista asioista hän mainitsee kivityöt ja maaston sekä puiston huollon. Jo rutiinilla puolestaan menevät työt traktorilla, Willellä tai kaivurilla.

Yhteistyötaitoja tarvitaan

Jussi yllättää kysyttäessä, mitä tärkeitä yhteistyötahoja erityisammattimiehillä on. Sopimista ja yhteyksien pitämistä riittää vähän joka suuntaan.

– Paljon yhteistyötä teemme hautaustoimistojen, kukkakauppojen, kiviveistämöiden, koneliikkeiden, seurakuntapalveluiden, pappien, kanttorien ja omaisten kanssa, hän listaa.

Lisäksi merkittäviä yhteistyökumppaneita ovat huolto- ja varaosatoimijat, hautaustoimen sivutoimipisteiden urakoitsijat, tienhoidon urakoitsijat, jäteliikkeet, polttoainefirmat ja metsurit. Yrityksistä erikseen Jussi mainitsee Metsäsairila Oy:n jätepalveluineen ja Vilkonharjun Sora Oy:n, joka toimittaa talvisin kymmeniä tonneja liukkauden torjuntaan käytettävää sepeliä seurakunnan hautaus- ja puistotoimen käyttöön.

Koulutuspohja voi olla monenlainen

Jussin yhteistyökykyisyys tulee siis hyvään käyttöön seurakunnan erityisammattimiehenä. Ammattititteli on siitä kiinnostava, että vaikka se on virallistettu, siihen ei ole olemassa tiettyä erillistä koulutusta.

– Tässä työssä auttaa oma elämänkokemus, Jussi sanoo.

Ja sitähän Jussilla riittää ainakin, mitä harjoitettuihin ammatteihin tulee. Hänen työhistoriansa on varsin värikäs. Jussi on työskennellyt kaikkein pisimpään liikenneopettajana, mutta myös monet muut tehtävänkuvat ovat häntä työllistäneet. Hän on ollut rakentaja, kaivinkoneen kuljettaja, korjaaja, putkiasentaja, raitiovaununkuljettaja ja laivan kansimies.

– Aiemmista töistäni olen oppinut ainakin erilaisten ihmisten kanssa toimeen tulemista, asiakaspalvelua ja hankalista tilanteista selviämistä, hän itse pohtii.

Erityisammattimies hyötyy myös hyvästä yleiskunnosta ja käsillä tekemisen taidosta. Ei ole haitaksi sekään, että pystyy helposti tekemään viikonlopputöitä, koska hautaan siunauksia on usein viikonloppuisin.

Juuri nyt Jussi on tyytyväinen erityisammattimiehenä oloonsa. Hän kuitenkin sanoo, että ei tiedä vielä oikein tarkkaan, mikä hänestä isona tulee. Vaikka hän ei ole lähiaikoina aikeissa vaihtaa työpaikkaa, hän miettii, että alanvaihto on kyllä yleensä virkistävää. Virkistystä Jussi saa tätä nykyä taas laulamisestakin. Ei kannata ihmetellä, jos lehteriltä kuuluu kanttorin äänen ohella toinenkin ääni.

Teksti ja kuvat: Virpi Kontinen

Seurakunnan varhaiskasvatuksessa innostavat monipuolisuus, vapaus ja omien vahvuuksien hyödyntäminen.

Marjo Therman aloitti nykyisen Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan vastaavan lastenohjaajan tehtävänsä tämän vuoden alussa. Muutoksessa Marjon vastuulle siirtyi lisää väkeä varhaiskasvatuksen puolelta, ja nyt hänellä on 12 alaista. Aiemmin hän oli lähiesihenkilö pienemmälle lastenohjaajien porukalle.

– Työni keskiöön kuuluvat esimerkiksi sijaistuksien järjestelyt ja yhteydenpito kaupungin varhaiskasvatukseen sekä yksityisiin varhaiskasvatuksen yksiköihin, hän kuvailee työtään.

Työnkuvaan kuuluu toki paljon muutakin, kuten pyhäkoulun järjestelyitä. Työn perustaa ovat palaveritkin, joita on työalalla kerran kuukaudessa ja varhaiskasvatuksen tiimin Jenni Koskenkorvan ja Minna Toivosen kanssa viikoittain.

Marjon tiimi seurakuntatyönantajalla koostuu moniammatillisesta porukasta, jossa on paljon osaamista. Työn järjestelyissä mennään jokaisen työntekijän vahvuuksien mukaan. Aina kokeillaan jotakin uutta myös.

– Työ on kokemukseni mukaan vaihtelevampaa kuin päiväkodeissa. Meillä tehdään raamit, mutta sisällöllisesti liikkumavaraa kyllä on hyvin. Seurakunnassa varhaiskasvatuksen suuntaus on perhetyöhön päin, Marjo avaa.

Seurakunta sopii työnantajaksi Marjolle hyvin 

Seurakuntaa Marjo pitää hyvänä työnantajana. Osoitus siitä on, että hän on ollut seurakunnan töissä jo yli 37 vuotta. Päiväkotimaailmaan verrattuna häntä innostaa nykyisessä työssään oma vapaus ja edelleenkin se, että perustehtävien lisäksi omia vahvuuksia huomioidaan.

– Seurakunnan lastenohjaajan työ sopii kaltaisilleni henkilöille, joita kiinnostaa liikkuva työ. Kaikki alueseurakunnat Puumalasta Suomenniemelle asti ovat keskenään erilaisia, Marjo pohtii.

Seurakunnan töissä miellyttää myös se, että varhaiskasvatuksen puolta pyydetään usein mukaan monialaiseen yhteistyöhön. Tänä keväänä järjestetään ainakin Sukupolvet yhdessä -tapahtuma.

Oman talon ulkopuolelta yhteistyötä tehdään tiiviisti Mikkelin kaupungin ja eri järjestöjen kanssa. Yksi hedelmällisistä yhteistyöyksiköistä on Koppa.

– Seurakunnan varhaiskasvatuksen tekijät ovatkin hyviä heittäytymään mukaan erilaisiin tilanteisiin, Marjo kiittää. 

Tekijäksi lastenohjauksen työalalle

Tällä hetkellä Marjo toivoo, että lastenohjaajiksi tulisi lisää työntekijöitä. Heillä voisi olla uusia näkemyksiä seurakunnan kasvatuksen toiminnasta.

– Ja kasvatuspuolella on nykyään hyvä yhteinen toimintaskaala. Ei enää pelkkiä vauvoja vaan nuoriakin aina 18-vuotiaiksi asti.

Marjo selvästikin viihtyy työssään. Mutta kuinka hän on siihen aikanaan päätynyt?

– Olin nuorena peräti päivän Otavan Pirttipurossa päiväkerhossa enkä pitänyt siitä. Myöhemmin Otavassa asuva seurakunnan lastenohjaaja Sirkka Marttinen tapasi minut uimarannalla ja kysyi kiinnostustani kokeilla seurakunnalla työskentelyä. Siitä se sitten alkoi, Marjo muistelee.

Nykyään Marjoa kiehtoo työssään vaihtelevuus, kun esimerkiksi työparit ja toimipaikat vaihtuvat.

Marjon työura on ollut polveileva

Marjo aloitti seurakuntauransa apuohjaajana Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa. Sitten hän kävi lasten- ja leikinohjaajan koulutuksen Ruokolahdella. Kouluttauduttuaan Marjo siirtyi töihin silloisen maaseurakunnan puolelle, jossa hän jatkoi seurakuntayhtymän aloitukseen saakka. Hänen nousujohteinen uransa keskeinen tukipilari on ollut työnantaja, joka on ollut hyvä kouluttaja. Marjo on päässyt johtamiskoulutuksiin ja koko ajan muuhunkin täydennyskoulutukseen.  

Marjo on ollut jonkin aikaa töissä päiväkodissa, päiväkotiapulaisena, mutta ei oikein innostunut siitä tehtävästä. Silloin kun Mikkelin maaseurakunta vielä toimi, se lomautti lastenohjaajansa kesiksi. Tuolloin Marjo työskenteli painotalo Helprintillä. Yli kymmenen vuoden teollisuustyökokemus opetti hänelle toimeen tulemista erilaisten ihmisten kanssa.

Marjo on opiskellut muitakin ammatteja varten. Hän on esimerkiksi käynyt nuorena artesaaniksi ompelupuolelta. Kuitenkin hän on jo nuoresta pitänyt lasten kanssa olemisesta. Tuttujen ja sisarusten lapsia tuli hoidettua pienestä pitäen. 

Onko työn arki seurakunnalla vastannut Marjon mielikuvia ja odotuksia?

– Kyllä on. Joka päivä työssä on erilainen, myös nyt esihenkilönä. Esimerkiksi palavereita ja sijaistuksia tulee yllättäenkin. Ja välillä joku poikkeaa etsimässä jotakin tavaraa, jonka osaan etsiä varastoista, hän hymyilee.  

Teksti ja kuvat: Virpi Kontinen

Seurakunnassa on mahdollisuus myös erilaisiin urapolkuihin ja työn kehitykseen. Suntioksi Eeva-Liisa päätyi keittiön kautta.

Eeva-Liisa Tiilikka on suntiona Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnalla nyt kuudetta vuottaan. Vaikka hänellä on työtehtäviä eri puolilla seurakunnan aluetta, kiinteistöhuollon osalta hänen vastuukohteitaan ovat Pitäjänkirkko, Kirkonmäen seurakuntatalo ja leirikeskus Ruunaniemi.

Suntion tehtäviin kuuluu todella monenlaista asiaa, mutta keskeisimpiä niistä ovat kiinteistöhuollon lisäksi tilojen valmistelut jumalanpalveluksiin, siunauksiin, häihin, kasteisiin ja muihin tilaisuuksiin. Suntiolla on tilaisuuksissa myös omia tehtäviä, ja ne sisältävät siivoustakin. Suntio vastaa työpäivänsä aikana lukemattomiin soittoihin ja sähköposteihin ja huolehtii postin kuljettamisesta seurakunnan toimipisteissä.

– Työnkuvaan kuuluu myös seurakuntalaisten kanssa jutustelu. Suntiota on helppo lähestyä. Toisaalta hänen on myös osattava nähdä ympärillä oleva työ ja ikään kuin noukittava se, Eeva-Liisa kertoo.

Tiimi tukee ja auttaa

Eeva-Liisa kuuluu kiinteistötoimen tiimiin, jossa on kahdeksan suntiota ja pääsuntio eli Pertti Lamminaho, talonmies ja kaksi siivoojaa. Kappelisuntion tehtäviä taas hoitavat yleensä erityisammattimiehet.

– Tiimimme on avoin ja auttavainen. Apua saa aina joltakin. Tiimiläisillämme on myös samanlainen huumori. Huonoa huumoria vältellään, ja asiakkaista ei tietenkään lasketa leikkiä, Eeva-Liisa selventää.

Hyvät asiakaspalvelutaidot ovat alalla tarpeen muutenkin, sillä suntiot tekevät yhteistyötä eri toimijoiden kanssa laajalla kirjolla. Työpäivinä tapaa esimerkiksi hautaustoimiston ja sähkö- ja putkiliikkeiden väkeä, mutta myös vaikkapa hiekoittajia ja polttopuiden tekijöitä.

– Yhteistyötä tehdään lisäksi seurakunnan eri työalojen edustajien kanssa. Tutuiksi tulevat esimerkiksi papit ja kanttorit, Eeva-Liisa sanoo.

Seurakunta on työnantajana luotettava ja vetovoimainen

Seurakunta on Eeva-Liisasta hyvä ja luotettava työnantaja: asiat hoidetaan. Seurakunnan viestinnässäkin puhutaan unelmien työnantajasta. 

– Toki on muistettava, että työssä vastuut ovat kaksisuuntaisia, Eeva-Liisa painottaa.

Hänellä on vierähtänyt jo parisenkymmentä vuotta saman seurakunnan palveluksessa, mutta hän on tehnyt siellä kolmea eri työtä. Hän aloitti keittiöapulaisena, siirtyi emännäksi ja siitä nykyiseen työhönsä suntioksi.

Keittiöapulaiseksi Eeva-Liisa päätyi maakuntalehden ilmoituksen perusteella. Hänet valittiin työhön kuin lottovoittaja 104 hakijan joukosta.

Tuttuun toimenkuvaan oppisopimuksella

Suntion ammattitutkinnon Eeva-Liisa opiskeli kahdessa vuodessa oppisopimuksella seurakunnassa. Teoriaopinnot hän suoritti Jyväskylässä. Hänen ensimmäinen koulutuksensa oli kuitenkin jo vuosina 1986–88 ravintola-alan peruslinja.

– Keittiöstä katsoen tunsin suurin piirtein suntion tehtävät, joten työ on sikäli vastannut odotuksiani. Tosin välillä on ollut hetkiä, että on ajatellut, että o-ho, tämäkin tuli tehtäväksi, Eeva-Liisa toteaa.

Suntion työssä esimerkiksi tekniikka on vuosien mittaan kehittynyt paljon. Eeva-Liisa suosittelee suntioksi hakeutumista sellaisille tekijöille, jotka ovat käteviä käsistään tai omaavat muulla tavalla työssä tarvittavia vahvuuksia.

Aiemmin Eeva-Liisa on ollut myös Savon prikaatin palveluksessa. Siellä meni ravitsemustyöntekijänä muutamia vuosia. Pitopalvelussakin hän on työskennellyt parin vuoden ajan. Pisimmän työjakson ahkera nainen on silti tehnyt maatalousyrittäjänä, oman karjan omistajana.

– Jos ei olisi tullut Euroopan unionia, saattaisin vieläkin olla maatalousalalla, vaikkapa lomittajana. EU esti pienellä karjalla pärjäämisen. Sekin vaikutti lopettamispäätökseen, että sain keuhkoastman, Eeva-Liisa tuumii. 

Teksti ja kuvat: Virpi Kontinen

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan kasvatuksen työalajohtaja on pirteä Jenni Koskenkorva, jolla on nauru herkässä. Hän työskentelee kasvatuksen tiimissä, johon kuuluvat niin varhais- kuin nuorisokasvattajat. 

– Meillä on tähän mennessä paras työtiimini, huipputiimi, jonka alansa asiantuntijoita ihailen, Jenni suitsuttaa.

Tiimissä eri-ikäiset ja eri vastuualueita edustavat tekijät toimivat solidaarisesti yhdessä. Auttamistahtoa on yhteistyössä, joka ylittää omien vastuualueiden rajat. Esimerkiksi poissaoloista ottaa aina joku koppia.

Jenni aloitti kasvatuksen työalajohtajana Mikkelissä viime syksynä. Sitä ennen hän oli ehtinyt olla pari vuotta opintovapaalla ja huomannut elämässään tarpeen muutokseen. Hän käynnisti loppuelämän työpaikan etsimisen, ja siihen sopivaan saumaan osui tuomiokirkkoseurakunnan käynnistämä haku.

– Tämä paikka siis aukesi vastaten kaikkiin odotuksiini, valituksi tullut Jenni muistelee.

Tuomiokirkkoseurakunta on hänestä paitsi luotettava työnantaja myös toimintatavoiltaan ajassa kehittyvä.

– Meillä tehtävän suhteuttaminen on tärkeää. Kasvatuksen alalla on muutoksia, joiden ilmiöitä on tunnistettava ja niihin ennakoitavakin, Jenni pohtii.

Lievästi mutkitellen kirkon vastuunkantajaksi

Jennin lapsuudenhaave oli ryhtyä musiikinopettajaksi. Niinpä hän on suorittanut 160 opintopistettä musiikkikasvatuksen opintoja ja ollut vähän aikaa musiikinopettajan töissäkin. Sitten kirkon maailma alkoi kutsua Jenniä. Vuonna 1998 hän opiskeli kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Ensimmäinen seurakunnan työpaikka oli Kuusamossa, missä vierähti kolmisen vuotta. Pisimmän pestinsä ahkera nainen on tehnyt Oulussa, jossa hän oli noin 20 vuotta nuoriso-ohjaajana ja tiimivastaavana. Tekipä hän välillä lastenohjaajan töitäkin.

Suorittaessaan sosionomi-diakoniopintoja, Jenni oli samalla ajoittain freelance-pohjalta muskariopettajana.

– Kasvatuksesta olen tehnyt kaikenlaisia pestejä, Jenni hymyilee.

Koronan jyllätessäkään Jenni ei pysähtynyt, vaan ahkeroi valmiiksi teologian kandidaatin opinnot. Nyt hän jatkaa opiskeluaan tavoitteena teologian maisterin tutkinto. Perhekin on aina tukenut Jennin opiskeluhaluja.

Johtajaakin tarvitaan kentällä

Millaista Jennin arkityö nykyään sitten on? Jenni vastaa työntekijän resursoimisesta, isojen linjojen vetämisestä ja verkostoyhteistyöstä, jossa on pysyttävä kuulolla yhteistyömahdollisuuksista. Esihenkilötyössä hän huolehtii alaistensa kohtaamisista, hyvinvoinnista ja kuulumisien kuuntelemisesta.

– On havaittava se, mikä vahvistaa yhteistä hyvää. Oman työnäkyni on oltava todella selkeä. Osa työnäkyäni on se, että teen itsekin kenttätyötä. Esimerkiksi viime viikonloppuna olin nuorten leirillä, Jenni kuvailee.

Hänestä työn kipupisteet ymmärtää aivan eri lailla, kun itsekin jalkautuu kentälle.

Entä kenelle seurakunnan kasvatustyö Jennin näkemyksen mukaan sopii?

– Ihmisille, joilla on tarve tehdä merkityksellistä työtä lasten ja nuorten parissa. Ja sellaisille, jotka todella kokevat lasten ja nuorten kohtaamiset. Käytän mielellään termiä pysähtynyt läsnäolo. Hetkittäiset kohtaamiset ovat syviä: kuin aika pysähtyisi.

Jennistä seurakunnan kasvatustyö sopii myös erilaisille tyypeille. Niin introverteille kuin ekstroverteille löytyy oma paikkansa ja tarpeensa. Esimerkiksi ekstrovertti tavoittaa kaltaisensa toisen ekstrovertin hyvin.

– Erilaisuus on kaunis rikkaus, Jenni päättää.

Teksti ja kuva: Virpi Kontinen

Yhteistyön ratkaisevaa merkitystä ei diakonian alalla voi ylittää.

Diakonissa Hannele Salo toimii Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan diakonian tiimissä, jossa on 12 diakonian työntekijää. Diakonian ja erityistyöalojen johtajana toimii Lassi Suihkonen ja lähiesihenkilönä Anne Pöyry. Isossa seurakunnassa, jossa eri vastuualueita on paljon, tiiminkin on hyvä olla iso ja kyetä toimimaan nopeasti. 

– On pystyttävä sopeutumaan työn vaatimuksiin ja osattava tehdä yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa. Meillä työtoverien keskinäinen tuki toimii, ja esimerkiksi sijaistukset ovat suhteellisen sujuvia, Hannele sanoo.

Hannele on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja, ja sen lisäksi hän on opiskellut diakonissan tutkinnon. Pohjakoulutuksensa hän kävi noin 26 vuotta sitten, ja silloin opiskeluun kului aikaa neljä ja puoli vuotta.

Työnantajan tuella Hannele on opiskellut myös työnohjaajaksi, joka pystyy auttamaan niin yksilöitä kuin ryhmiä.

– Nyt olen jatkokoulutuksessa. Valmistuttuani minusta tulee sairaanhoitaja ylempi AMK, Hannele esittelee.

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnalla Hannele on ollut palveluksessa vuodesta 2015. Nykyisen seurakuntatyönantajansa Hannele kokee läheiseksi, sillä hän on kotoisin Haukivuorelta. Muutenkin seurakunta on osoittautunut luotettavaksi ja hyväksi työnantajaksi.

Nopeaa reagointia ja yhteistyön hedelmää 

Aiemmin Hannele työskenteli diakonissana pienissä seurakunnissa Vesannolla (yhteensä 8 vuotta) ja Kesälahdella (10 vuotta), joissa oli hyvin monialainen diakonian kenttä.

– Olen päässyt tekemään kaikkea diakonian alalta, hän kartoittaa.

Hannelen polku diakonissaksi on ollut vain lievästi polveileva. Nuorena hän teki sijaistuksia kouluissa ja seurakunnalla. Nuorisotyöntekijän tehtävätkin tulivat tutuiksi. Opiskeluaikaan hän kävi muun muassa Raamatun peruskurssin. Sairaanhoitajaksi opiskellessaan häntä kiinnosti psykiatrinen puoli.

– Mutta diakonissaksi päädyin opiskelemaan, kun ykköspolkuni eivät auenneet, hän muistelee.

Millainen diakonissan työn luonne sitten on? Siihen ei ole yksittäistä vastausta, sillä työ on monitahoista ja sirpaleista puite- ja asiakastyötä, jossa tehdään myös sielunhoitoa. Asiakkaisiin ollaan yhteyksissä tapaamisin, puheluin ja verkkokontaktein.

– Tässä työssä ei välttämättä tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Päivän mittaan tulee yleensä liikutuksi monessa paikassa. Tärkeintä on muun muassa yhteiskunnan muutosten vuoksi nopea reagointi. Työkavereiden kanssa on pidettävä yhteyttä ja sovittava asioista.

Lisäksi on tultava toimeen yhteistyötahojen, kuten viranomaisten, järjestöjen ja rovastikunnallisten toimijoiden, kanssa. On suunniteltava ja hallittava useita erilaisia kokonaisuuksia.

Vaikka Hannele on ollut Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnalla diakonissana jo yhdeksän vuoden ajan, moni ei tiedä läheskään kaikkea hänen tekemästään työstä. Esimerkiksi sitä että ennen hän oli kirkkohallituksen diakoniakoulutuksen seurantaryhmässä, tai sitä, että nykyään hänen vastuualuettaan on suuronnettomuuksien tai muiden kriisitilanteiden henkiseen huoltoon valmistautuminen.

– Olen ollut myös alueellisen mielenterveysseuran puheenjohtajana ja Sotainvalidien veljesliiton paikallisosaston luottamustehtävässä, hän lopuksi naurahtaa.

Teksti: Virpi Kontinen

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta palkkaa vuosittain noin 40 kesätyöntekijää ja 40 kausityöntekijää huolehtimaan puisto- ja puutarhatöistä. Hautausmaiden lisäksi työtä löytyy esimerkiksi tuomiokirkon tuntumasta.

Kesäkuun ensimmäinen viikko on seurakunnan puisto- ja puutarhatyössä kiireinen. Tällöin eri pisteille toimitetaan yli 20 000 kesäkukkaa, jotka istutetaan hoitohautojen koristukseksi. Väriloistoa hautausmaille tuovat muun muassa näyttävä mukulabegonia ja kesäbegonia, perinteinen verenpisara ja hopealehti sekä uudenguineanliisat.

Urakkaan tarvitaan kunnon joukko käsipareja, ja puistoalueet pysyvät koko kesäkauden loistossaan kesä- ja kausityöntekijöiden voimin. Työnjohtajapuutarhuri Sirpa Jämsä kertoo, että joka vuosi tehtäviin saadaan noin kymmenen uutta aloittajaa. Joukossa on kuitenkin suurin osa monivuotisia tai jopa vuosikymmeniä kausityössä viihtyneitä konkareita.

Miko Laurikainen on vahvistus tuoreimmasta päästä; hän työskentelee Harjun hautausmaalla toista kesää. Tehtävällä on hänelle erityinen merkitys, sillä puutarha-alan perustutkinnon opiskelijana hän saa hyödynnettyä käytännössä kirjatietouttaan.

– Enemmän täällä kyllä oppii kuin koulun penkillä. Kukkien nimiä ja luonnetta olen oppinut tuntemaan. Esimerkiksi uudenguineanliisat ovat kovia juomaan, Laurikainen kertoo.

Suurimpana työetunaan Laurikainen pitää ympäristöä: luonto on kaunis ja kesän saa viettää ulkona. Myös mukava tiimi kannattelee työn arjessa, jos esimerkiksi viikkokausia jatkuva helle puristaa miehestä mehut.

– Hyvät työvälineet meillä on: sadevaatteet, kumpparit, polvisuojat, lippikset ja hanskat. Taukotilassa voi käydä virkistymässä ja aamut aloitetaankin aina siellä yhdessä.

Työtehtäviä istutuksesta trimmaamiseen

Kauden alussa jokainen työviikko on erilainen. Huhtikuun puolella hommat alkavat haravoinnilla, yleisellä siistimisellä sekä pensaiden ja kuusiaitojen leikkauksella. Toinen suurempi urakka on kesäkukkien istutus, jonka jälkeen siirrytään viikoittaiseen ylläpitoon.

– Hoitohaudat pyritään kiertämään kerran viikossa ja kukat kastellaan joka toinen päivä tai kuumemmalla useamminkin. Ruohonleikkuuseen kun ryhtyy, niin siinä kuluu helposti useampi päivä, Laurikainen kertoo. Alueen siisteys viimeistellään trimmeröinnillä.  

Työpiste säilyy pääsääntöisesti samana, mutta toisinaan osa porukasta voi vierailla myös kauempana. Haastattelupäivänä osa Harjun porukasta suuntasi Suomenniemeä kohti.

Kolmatta kesää seurakunnan töissä olevalla Kari Paalasella on kokemusta Harjun lisäksi Rouhialan hautausmaalta.

– Samanlaista hommaa tämä on. Tiiminvetäjä ohjeistaa, ja omaa sovellusta saa käyttää. Tehdään siten, mikä tuntuu itselle joutuisalta ja mukavalta.

Paalasen mukaan ensimmäinen kausi meni sen hakemiseen, mitä puutarhatöissä oikein tehdään ja mitä pitää ottaa huomioon. Hyvä opastus on kuitenkin auttanut joka asiassa.

– Kukkien istutus on sellainen, mitä vasta harjoittelen. Kuvio pitää saada kohdalleen, kaksi taakse ja yksi eteen. Ruohonleikkuu ja vedenkanto ovat suosikkejani. Ei tarvitse lenkille erikseen lähteä, kun askelia tulee 10–20 000 päivässä, Paalanen sanoo.

Helteetkään eivät ammattimiestä hirvitä.

– Siinähän sitä ruppee vasta keski-ikäinen mies lämpiämään!

Enemmän harmittavat kylmemmät kelit, jolloin koneet saattavat kremppailla käynnistyksissä tai sadeasun sisässä tulee tukalat oltavat.

Rajattu työ, rajaton hymy

Vaikka työ tapahtuisi hautausmaalla, eivät kaikki tehtävät suinkaan kuulu kausi- tai kesätyöläisten vastuulle. Erityisammattimiehet huolehtivat esimerkiksi haudankaivuusta ja pinnoituksesta sekä hautakivien asennon korjaamisesta.

– Ei tämä mitenkään kolkko työympäristö ole, kaunistahan täällä on, Paalanen kokee.

Kesäaikaan hautausmailla käy lintujen ja muun eläinkunnan lisäksi myös muita vieraita läheisten haudoilla, ja fyysisen työn vastapainoksi juttua voi heittää työkavereiden kanssa.

– Hymy poskella täällä pärjää. Työkaverit eivät ole tuppisuita, toisinaan aina huumoriakin heitetään, Paalanen kokee.

Miesten mukaan työtä voi suositella kaikille ulkoilmahommista nauttiville henkilöille.  

Teksti: Krista Eskelinen

Kuvat: Marjukka Lehtomäki

Toista kesää Puumalan kirkon oppaana toiminut Noora Kivinen nauttii tehtävän moninaisuudesta. Työn suola ovat kohtaamiset.

Puumala tunnetaan kauniina kesäkuntana, mikä näkyy myös kirkon kävijämäärässä. Vuonna 2023 Puumalan kirkossa vieraili 2551 ihmistä ja tänä vuonna päästiin lähes täsmälleen samoihin lukemiin (2553). Mikäli mukaan lasketaan myös kirkollisten toimitusten vieraat, nousee lukema 3875:een. Kirkko onkin ollut auki koko lomakauden kesäkuun toiselta viikolta elokuun 25. päivään saakka.

Kivisen työsarka koostuu viidestä työpäivästä ja viikon lopuista opastuksista huolehtii Pirjo Luukkonen. Oppaiden työaika on kello kymmenestä neljään.

Oppaan tehtäviin kuuluu luonnollisesti kirkon esittely ja erinäisiin kysymyksiin vastaaminen. Työnkuvan merkittävä osa ovat kohtaamiset, joita mahtuu kesään monenlaisia.

– Koen, että en ole pelkästään tämän kirkkorakennuksen oppaana, vaan kerron myös kirkon toiminnasta täällä tai vaikkapa Anttolassa. Tiedän, milloin Puumalan nähtävyydet ovat auki tai missä kannattaa lounastaa. Toisinaan tapaan myös niitä, joiden kanssa juttu menee syvemmälle, Kivinen kertoo.

Useimmin esitetyt kysymykset liittyvät kirkon rakennusvuoteen, penkkien määrään ja kirkon aukioloaikoihin, mutta toisinaan tiedustellaan tarkempiakin speksejä.

– Saan itse olla oppimassa, kun rakennusmestari kertoo hirrenmuotoilusta tai arkkitehti vertailee kirkon rakennetta Kerimäen tai Pitäjänkirkon vastaavaan. Tänä kesänä minulta on kysytty esimerkiksi, onko kirkko kalkkimaalattu tai kuuluuko työnkuvaani ikkunoiden pesu, Kivinen nauraa.

Joskus käy niinkin, että kirkkoon tai sen linjauksiin turhautuneet ihmiset vyöryttävät tuskaansa kirkon oppaan päälle. Näissä tilanteissa auttaa rauhallinen puolueettomuus.

– Koen kuitenkin, että kirkon ja seurakunnan on hyvä olla oppaalle jollain tavalla tärkeä, jotta voi kohdata ne ihmiset, jotka tulevat sunnuntaina rukoilemaan ja laulamaan virsiä tai kaipaavat kuuntelijaa erilaisissa, vaikeissakin elämäntilanteissa. Voin seistä sen takana, miksi olen kirkolla töissä ja kohtaamaan ihmisiä eri elämäntilanteissa.

Välillä opas tulee kirkkovieraille niin tutuksi, että häntä tervehditään torilla. Työn vastavuoroisuus onkin Kivisen mukaan yksi parhaista puolista. 

– Jos tehtävään ei panosta tai olisi tosi vetäytyvä ja ujoluonteinen ihminen, voisi työ käydä ikäväksi. Kun ottaa ihmisiin kontaktia ja on läsnä, antaa tämä työ todella paljon.

Kesästä mieleen on jäänyt esimerkiksi kohtaaminen puolisoaan surevan ihmisen kanssa. Monia sanoja ei vaihdettu, mutta istuminen yhdessä jätti vahvan tunnejäljen. Myös lasten vilpittömyys ilahduttaa.    

– Yksi lapsi kysyi, onko tämä minun kirkkoni, kun kerran asun täällä. Hääharjoituksiin saapuvien parien täpinässä on myös jotain äärimmäisen hienoa.

Häitä Puumalan kirkossa on tänä kesänä vietetty viidet. Niiden lisäksi kirkon oppaana pääsee osaksi muita elämän tärkeitä hetkiä hautajaisten ja konfirmaatioiden myötä.

Upeaa akustiikkaa

Kirkon oppaana pääsee mukaan myös seurakuntatyön kulisseihin. Kanttorit käyvät harjoittelemassa ohjelmistoaan, suntiot valmistelevat toimituksia ja joskus saattaa päästä vaikka juontamaan kesämusiikkitilaisuuksia. 

– Meillä on aivan huikean hienoja osaajia ja työntekijöiden kesken kunnioittava ilmapiiri. On ollut helppo kausi- tai kesätyöntekijänä tulla mukaan porukkaan, kun työpanostani on arvostettu ja olen oppinut tuntemaan monia työntekijöitä, Kivinen kokee.

– Kirkossa on upea akustiikka, ja on aina hienoa kuunnella mielettömien kanttoreiden harjoituksia. Erityisesti häämusiikista jäävät kirkkovieraatkin nauttimaan. Joskus tosin kontrasti on suuri, kun kauniina kesäpäivänä urkuparvelta pauhaa hautajaismusiikki.

Erityisesti Kivinen vaikuttui kuullessaan häämusiikkina Muumien hosulien ja sosulien hääteeman, Haddawayn ”What is love”n tai Irwin Goodmanin Ryysyrannan. Sen sijaan korvissa soi erään kesäkuisen päivän jälkeen, jolloin urkujen pillistöä viritettiin vireeseen kuuden koko kuuden tunnin työpäivän ajan.

– Lemppareitani ovat olleet puolen tunnin päivämusiikkitilaisuudet, joissa on ollut monipuolinen kattaus kuoroja ja erilaisia soittajia viulisteista pianisteihin ja sellosta urkuihin. Näissä näkyy paikallisia vakiokasvoja, ja kuulijat ovat selvästi onnellisia pienestä jaetusta hetkestä. Kontrasti siinä, että ensin on ääntä, valoa ja ihmisiä, ja sen jälkeen tuleekin hiljaista, on joka kerta vaikuttava.

Vieraita Juvalta Japaniin

Oppaan silmin suurin osa kirkkokävijöistä on kotimaisia camping-matkailijoita, joita tänä kesänä on riittänyt erityisesti Pohjanmaalta. Toinen ilmeinen ryhmä ovat Norppareitin kulkijat, jotka saattavat klonksutella kesken pyöräreitin hiljentymään kirkkoon. Muutamat paikalliset ottavat säännöllisesti pienen oman hetken kirkon penkissä, mutta eniten heitä kohtaa päivämusiikkitilaisuuksissa.

Vieraskirjaa selatessa huomaa, että kirkkovieraita on käynyt Suonenjoelta Saksaan ja Nizzasta Normandiaan. Euroopasta vahvimmin edustettuina ovat Saksa ja Ranska, mutta kaukaisimmat ovat saapuneet Australiasta ja Japanista asti. Ikärakenteeltaan eniten näkyy 30–40-vuotiaita pariskuntia ja perheitä.

–  Kaikki aktivoiva kiinnostaa. Aarrejahti oli menestys ja myös messupassit kiehtovat osaa kävijöistä. Vanhemmat saattavat jättää lapset hetkeksi leikkinurkkaukseen, kun kiertävät kirkkoa esitteen kanssa, Kivinen kertoo.

Osaa taas kiehtoo itse rakennus. Vieraista löytyy myös muiden uskontokuntien edustajia, kuten ortodokseja tai katolilaisia. Naapurimaista sen sijaan on todella vähän vierailijoita. Esimerkiksi ruotsinkielistä kirkkoesitettä ei ole kysytty kertaakaan, kun saksankielisinä niitä on lähtenyt matkamuistoksi satoja.

Kesän mittaan Noora Kivinen on vetänyt muutamia spontaaneja kirkkokierroksia esimerkiksi juhannusajan mökkiporukoille.  

–  Eräät sisarukset olivat kesämatkalla lapsuuden mummolassa, ja tulivat samalla vierailemaan kirkossa. Ranskalaisten nuorten ryhmä oli puolestaan kirkkokuorotaustansa vuoksi kiinnostuneita suomalaisista virsistä, joten soitin Youtubesta muutaman kappaleen.

Entä mitä Kivinen itse kirjoittaisi kirkon vieraskirjaan?

– Asun Hyvinkäällä, mutta kesät vietän äitini kanssa Hurissalon mökillä. Kuulun myös Hurissalon harrastajateatteriin, mikä on kiinnittänyt paikkakunnalle hyvin.

Normaalista palkkatyöstä poikkeava kesäpesti saa Kiviseltä vilpittömät kiitokset.

– Tässä työssä näkee ihmisyyden kaikki variaatiot: saman päivän aikana voidaan järjestää häät ja hautajaiset. Monelle on tärkeää, että kirkko on auki ja sinne voi piipahtaa hetkeksi hiljentymään tai juttelemaan jonkun kanssa. Joillekin saatan olla yksi päivän ainoista kontakteista.

Teksti: Krista Eskelinen

Kuvat: Marjukka Lehtomäki

Viestinnän asiantuntijan tärkein tehtävä ei ole sisällöntuotanto vaan viestinnän merkityksen vahvistaminen. Kun jokainen hoitaa tonttinsa, seurakunta näkyy ja kuuluu.

Viestinnän asiantuntija Krista Eskelinen on työskennellyt koko uransa päätoimisesti seurakuntaviestinnän parissa. Puheviestinnän opintojen jälkeen tie vei hetkeksi harjoitteluun Ouluun, jossa lehtitaidot ja toimituksellisen työn arki vahvistuivat Rauhan Tervehdyksen toimituksessa.

Varkauden seurakunnan viestinnästä hän siirtyi kymmenisen vuotta sitten Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan, jossa nimike on vuosien saatossa muuttunut tiedottajasta viestinnän asiantuntijaksi.

– Opiskelun loppuvaiheessa kirjoitin freelancerina joitain lehtijuttuja, ja viime vuosina olen päätyöni ohella opettanut viestinnän kursseja Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja Alkio-opistossa, Eskelinen kertoo.

  – Nämäkin näkökulmat viestintään ovat kiehtovia ja tuovat perustyöhön uutta intoa ja draivia. Seurakunnan leivissä viestintää saa kuitenkin lähestyä niin monipuolisesti ja luovasti, että en ole vielä malttanut suunnata uusille urapoluille.

Viestinnän asiantuntijan tehtäviin kuuluu muun muassa työalan toiminta- ja taloussuunnittelu, Polku-lehden päätoimittajuus, mediasuhteiden vahvistaminen ja erilaisten viestintäprojektien vetäminen.

– Tällä hetkellä keskitymme viestintästrategiatyöhön ja pääsiäisen suurtapahtuma Via Cruciksen viestintään. Vuosien saatossa on muun muassa konseptoitu seurakuntalehteä, uudistettu verkkosivuja ja toteutettu monikanavaisia markkinointikampanjoita, Eskelinen listaa.

Ei yksin vaan yhdessä

Viestintä on yhteistyötä, jossa tärkeimpänä arjen tukena toimii kolmihenkinen viestintätiimi.

– Meillä on innovatiivinen, ihana ja osaava tiimi, jonka vahvuudet täydentävät loistavasti toisiaan. Tartumme innolla toistemme hyviin ideoihin, ja usein vähintään kaksi meistä onkin mukana projektin toteutuksessa, Eskelinen kertoo.

Viestintäsuunnittelija Tuuli Paasonen vastaa graafisesta suunnittelusta, toimii seurakunnan verkkosivujen pääkäyttäjänä ja seuraa sosiaalisen median tarpeita. Viestinnän assistentti Marjukka Lehtomäki huolehtii muun muassa seurakunnan kirkollisista ilmoituksista ja viestinnän laskutuksista, mutta on myös lahjakas valo- ja videokuvaaja.

– Tällä porukalla ei ole tarvetta ostaa ulkoa oikeastaan muuta kuin mainostilaa.

Oman tiimin lisäksi viestintäpalvelut toimivat tiiviissä yhteistyössä talon sisäisten työalojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

– Näin joulun alla hyvä esimerkki on somejoulukalenterin tuotanto. Meillä on jo kolmatta vuotta mukana erittäin innokas ja idearikas tiimi, josta löytyy muun muassa suntioita, pappeja, diakoniatyöntekijöitä ja nuorisotyöntekijöitä. Tehtäviä jaetaan niin kuvauksesta editointiin kuin käsikirjoituksesta näyttelyyn.

Yhdessä tekeminen näkyy myös muilla organisaation tasoilla. Viestinnän asiantuntija osallistuu seurakuntatyön työalajohtajien kokouksiin, joissa tietoa välitetään talon sisäisistä suuremmista uudistuksista, tapahtumista tai laajemmin ihmisiä koskettavista hankkeista.

– Hallintoviestinnän kierto kulkee pääasiassa kirkkoneuvoston ja -valtuuston asettamissa sykleissä. Kokousiltana päätöksistä uutisoidaan niin henkilökuntaa intrassa kuin muita sosiaalisessa mediassa. Paikallismedialle lähtee myös tiedote.

Eskelisen mukaan yhteistyössä piilee seurakuntaviestinnän suuri mahdollisuus.

– Talon sisältä löytyy valtavasti osaamista, kun sen vain löytää ja antaa mahdollisuuden kukoistaa. Esimerkiksi papeissa meillä on monta lahjakasta tutkivaa journalistia ja innokasta sometuottajaa. Vuosien ajan nyt jo eläköitynyt pastori kuvasi studiotasoisesti kaikki henkilöstökuvamme ja monia, monia kansikuvia lehtiin.

Myös luottamushenkilöstössä on vahvaa viestinnän osaamista, mitä hyödynnetään parhaillaan viestintästrategiatyössä.  

– Mikä parasta, viestinnän merkitys on ymmärretty myös organisaation johdossa. Saimme tänä vuonna tiimiimme kolmannen jäsenen, mikä on mahdollistanut monia uusia avauksia, Eskelinen iloitsee.

Kädet saveen

Vaikka viestintäpalveluiden koko ja sitä kautta osaaminen on vahvistunut, pääsee pienessä tiimissä edelleen tekemään kaikenlaista ruohonjuuritason sisällöntuotannosta projektien vetämiseen ja vuosisuunnitteluun.

– Työhöni kuuluu paljon ihan puhdasta kirjoittamista. Lehtitekstit ovat työni suola: niissä pääsee kohtaamaan erilaisia osaajia ja saa pysähtyä heidän tarinoidensa ääreen. Sitten on tiedotetta, somejulkaisua, intrauutisointia, raportteja, Eskelinen luettelee.

Tärkeimpinä taitoina tehtävässä tarvitaankin kirkasta mieltä, aloitteellisuutta ja aikaansaavuutta.

– Koen, että tiimillämme on paljon vastuuta ja mahdollisuuksia kehittää työyhteisömme viestintäkulttuuria. Kukaan ei kuitenkaan tule kertomaan kädestä pitäen, mitä pitäisi tehdä, vaan uudistavan otteen täytyy kummuta sisältäpäin.

Konkreettisesti tämä voi tarkoittaa esimerkiksi uusien viestintäkanavien kehittelyä ja sisäänajoa tai koulutushetkiä työalojen tiimikokouksissa.

– Emme ota itseämme tai työtämme turhan vakavasti. Tässä tiimissä saattaa päätyä vaikka ”Krista Karpoksi”, kun yritämme huumorin kautta välittää ehkä muuten vaikeammin vastaanotettavia viestejä työyhteisön sisällä, Eskelinen nauraa.

Yksittäisinä, hauskoina työtehtävinä hän on pitänyt myös työntekijäpäivien juontamista tai vaikkapa sanomalehtipaneelin vetämistä yhdessä paikallislehti Länsi-Savon kanssa.

– Jos erityisosaamista on, tässä työssä sitä pääsee taatusti hyödyntämään, Eskelinen kokee.

Kaiken perustana on hyvä sanoma, josta saa välillä toivottomaltakin vaikuttavassa maailmantilanteessa viestiä.

Yhteisöllisyyden vahvistuminen syntyy erilaisuuden hyväksymisestä ja yhdessä tekemisestä.   

Nuorisotyön pastori Sofia Holopainen on toiminut Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa nuorisotyön pastorina vuodesta 2023. Papiksi hän päätyi niin sisäisen kutsumuksen kuin tehtävään kasvamisenkin kautta. 

-Lapsena kävin pyhäkoulussa ja partioharrastus toi mukanaan kiinnostuksen nuorten kanssa toimimiseen. Olen myös leireillyt ihan pienestä pitäen.  

Ajatus papin työstä alkoi hahmottumaan Sofialle lukion aikana. 

-Lukiolaisena ajattelin, että papin ammatissa yhdistyy sopivalla tavalla sosiaalisuus ja teologinen teoriapuoli, molemmat kiinnostivat minua. 

Sofia koki myös sisäisen kutsumuksen papin tehtävään, mikä vei hänet Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Yliopistossa Sofia erikoistui uskonnonfilosofiaan ja tutkimustyö alkoi kiinnostamaan niin paljon, että tutkijana Sofia on työskennellyt lähes neljä vuotta. 

-Tutkimusmaailmaan päädyin kiinnostavien aiheiden takia. Erityisesti rakkauden filosofia kiinnostaa minua teologisesta näkökulmasta katsottuna.  

Ulkoinen kutsumus papiksi konkretisoitui, kun Sofia sai nuorisopastorin paikan Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnasta. 

– Silloin tuli olo, että tämä voisi olla se oma paikkani.  

Nuorisotyöpastorin monipuolinen tehtävä 

Nuorisopapin tehtävä koostuu nuorten kanssa tehtävästä työstä sekä papin perustehtävistä. tehtävät jakautuvat ajallisesti suurin piirtein tasan, 50 % nuorisotyötä ja 50 % papin perustehtäviä.  

Nuorisotyön puolella on 2–3 rippileiriä vuodessa ja lisäksi on noin viisi muuta leiriä vuoden aikana. Sofian voi tavata myös nuorisotila olotilassa. Kouluissa hän pitää päivänavauksia noin kerran kuukaudessa. Sitten on vielä koulukirkkoja ja nuorten iltamessuja.  

Nuorten toiveet pyritään ottamaan kaikessa suunnittelussa huomioon. 

-Kyselemme mitä nuoret haluavat ja heitä otetaan myös mukaan suunnittelemaan toimintaa. Ensisijaisesti nuoret itse myös toteuttavat ohjelmaa ja iltahartauksia.  

Nuorisotyön puolella tiimityö on isossa roolissa tekemisessä, lähes kaikki suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä. 

-Pidän tiimityöstä. Nuorisotyön tiimityö on todella luontevaa ja tiimi puhaltaa hyvin yhteen hiileen. Ryhmähenki on hyvä. Aina voi myös kysyä apua. Itsekin kyselin varsinkin alussa paljon, kun aloitin työni ja aina sain apua. Ja onhan se hauskaa olla porukassa suunnittelemassa mitä kaikkea voisi tehdä ja keksiä kaikenlaisia luovia menetelmiä toimintaan. 

Papin perustyöhön kuuluu hautaan siunaamisia ja kasteita. Vihkimisiä ja messuja Sofialla on vähemmän. Papin perustyö on itsenäisempää kuin nuorisotyö, mutta siinäkin tukea löytyy. 

-Suntiot saattavat joskus hoksauttaa asioista, joita en ole itse huomannut ja heiltä ja samoin kanttoreilta saa apua mieltä askarruttaviin asioihin. 

Yhdessä erilaisina – nuorisotyö rohkaisee olemaan oma itsensä 

Nuorisotyössä Sofian mielestä on tärkeää vahvistaa yhteisöllisyyttä ja saada nuoret tuntemaan, että he ovat tervetulleita joukkoon. Hänestä nuorisotyössä on hienoa, että se mahdollistaa vähän eri tyylisten ja ikäisten nuorten yhdessäolon. Tällöin nuoret tottuvat erilaisuuteen ja siihen, että tehdään asioita erilaisina yhdessä.  

-Hienoa on myös, kun huomaa, että nuori alkaa tulla ulos kuorestaan ja avautumaan. Nuori alkaa luottamaan yhteisöön ja olemaan osa sitä aidosti omana itsenään.  

Sofiasta on myös antoisaa kuunnella ihmisten tarinoita. 

-Tunnen, että se on lahja minulle, kun joku uskaltaa jakaa elämäntarinaansa kanssani. 

Tehtävän monipuolisuus houkutteli Marjukan viestintäassistentiksi

Varkaudesta Mikkeliin kotiutunut Marjukka Lehtomäki työskentelee viestintäpalveluiden monipuolisena osaajana, jonka kädenjälki näkyy niin toimistotöissä kuin kuva-, video- ja äänituotannoissa. Hän nauttii työnsä vaihtelevuudesta ja arvostaa tiimiä, jossa jokaisen vahvuudet täydentävät toisiaan. 

Varkaudesta Mikkeliin kotiutunut Marjukka Lehtomäki on tärkeä osa kolmehenkistä viestintäpalveluiden tiimiä. Hän hoitaa tiimissä toimistopuolen töitä, mutta vastaa myös kuva-, video- ja äänituotannoista.  

-Työtehtäviini kuuluu perusviestinnällisiä tehtäviä, kuten tapahtumatiedotusta lehtiin ja Someen. Teen myös lehdistötiedotteita. Lisäksi hoidan laskutusasioita ja muita eteen tulevia toimistotöitä, Marjukka luettelee toimistotöitään. 

Työpäivään kuuluu myös paljon muuta kuin pelkästään toimistotöitä. 

-Oman osaamiseni kautta työkenttääni on kuulunut myös valokuvaukseen liittyviä tehtäviä, videoprojekteja ja välillä olen mukana streamaamassa jumalanpalveluksia. Viimeisimpänä mukaan on tullut podcastin äänityksiä.  

Marjukka pitääkin työn monipuolisuudesta ja työpäivien vaihtelevuudesta. 

-Hienoa on myös, että työnkuva on muokkautunut niin, että omaa osaamistaan pääsee hyödyntämään monipuolisesti ja myös uutta tulee opittua. 

Yhdessä syntyy vahva viestinnän kokonaisuus 

Yksin kaikesta ei tarvitse kuitenkaan selviytyä vaan viestintätiimiin kuuluu viestintäassistentin lisäksi myös kaksi muuta jäsentä. Viestinnän asiantuntijan tehtäväkenttään kuuluu työalan kehittäminen, toiminta- ja taloussuunnitelmat, mediasuhteet ja Polku- lehden ja Arkki-liitteen tuottaminen. Viestintäsuunnittelijalla taas on graafinen osaaminen hallussa. Hän vastaa kaikesta visuaalisesta suunnittelusta, Polku-lehden ja Arkki-liitteen taitosta ja kouluttaa henkilöstöä eri järjestelmien käyttöön. 

-Viestintätiimin vahvuus on se, että kaikilla meillä on omat vahvuusalueemme, joista yhdessä koostuu hyvä ja osaava tiimi, Marjukka toteaa. 

Marjukka kertookin, että viestintäassistentin työ sopii henkilölle, joka haluaa olla mukana hyvässä ja toisiaan kannustavassa tiimissä. 

-Omasta työkentästään pitää ottaa vastuu, mutta tukeva tiimi on aina taustalla. 

Viestintäassistentin työ on välillä kiireistä, joten Marjukka pitää hyvänä toimeen tarttuvaa työotetta ja valmiutta kohdata myös kiireiset hetket. 

– Kiinnostus viestintään ja innostus sen parissa työskentelyyn ovat tehtävässä ehdottomia valtteja, Marjukka lisää. 

Paluu tuttuihin maisemiin 

Marjukan saatua työ Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan viestintäassistenttina hän muutti Mikkeliin Joensuusta. Joensuussa Marjukka suoritti medianomin tutkinnon ja teki opintojen ohella keikkatöitä kuvaukseen liittyen sekä viestinnän alan töitä.  

-Mikkeliin oli kuitenkin helppo muuttaa, sillä olin ennen medianomin tutkintoa opiskellut Mikkelissä kulttuurituottajaksi. Keikkatöiden jälkeen myös säännöllinen työaika on tuntunut hyvältä. Lisäksi Mikkelin lähistöltä asuu sukulaisia ja mökkikin löytyy sopivan ajomatkan päästä.