Siirry sisältöön

Kohtaamisia ja hiljentymistä pyhäinpäivänä

Pyhäinpäivän aikaan seurakunnassa on tarjolla erilaisia kirkkotilaisuuksia, kohtaamisia ja konsertteja.

Aikuisen ja lapsen kädet pitelevät sytytettyä hautakynttilää. Taustalla tummaa.
Pyhäinpäivänä voi hiljentyä muistojen ääreen myös lasten kanssa. Kuva: Sanna Viherväs

Kun sanat eivät riitä, sytytetään kynttilä. Pyhäinpäivänä sen pieni liekki kantaa mukanaan muistoa, ikävää ja kiitollisuutta eletystä elämästä. Surun äärellä toiset haluavat pysähtyä omien muistojensa ääreen, toiset kaipaavat kohtaamista. Mikkelin ja Puumalan alueilla on mahdollisuus näihin molempiin.

Pyhäinpäivän lauantaina 31. lokakuuta kello 12–14 diakoniatyöntekijät tarjoavat kuumaa mehua Harjun kappelissa, jossa on myös hiljentymismahdollisuus. Samaisena päivänä kello 12–18 seurakunnan varhaiskasvatus kohtaa lapsiperheitä Harjun kappelin portilla.

– Ohjaajilta saat matkaasi hautakynttilän sekä tulitikkuaskin, jonka voit viedä läheisen haudalle tai muistolehtoon. Samalla voi niin halutessaan kiertää kappelin ympärille luodun rastiradan, joka kertoo surusta, kaipauksesta ja siitä, mitä voitkaan tehdä hautausmaalla, vastaava perhetoiminnan ohjaaja Marjo Therman kertoo.

Erityisesti lapsiperheille suunnatulle rastiradalle voi pysähtyä myös itsenäisesti Harjun hautausmaan kappelin ympärillä maanantaista 26. lokakuuta alkaen torstaihin 5. marraskuuta saakka.

Haukivuorella surun äärelle voi pysähtyä keskustelun ja kahvin merkeissä surukahvilassa, joka on auki Haukivuoren kirkossa perjantaina 30. lokakuuta kello 13–15.

Ristiinassa pääsee puolestaan kulkemaan yhdessä hautausmaalla jo torstaina 29. lokakuuta. Yhteinen iltahetki surun, kaipauksen ja toivon äärellä alkaa hartaudella kappelissa kello 18. Tämän jälkeen kuljetaan läheisten haudoilla kynttilöitä sytytellen ja muistellen. Ota oma lyhty ja hautakynttilä mukaan. Seurakunnan työntekijöitä on tavattavissa Ristiinan kappelilla lauantaina 31. lokakuuta kello 9–12.

Perinteisiä pyhäinpäivän muistohetkiä tai iltakirkkoja vietetään kaikissa alueseurakunnissa. Tilaisuuksissa luetaan vuoden aikana poisnukkuneiden nimet.  

Pyhäinpäivän aika:

Anttola

La 31.10. klo 17 Pyhäinpäivän muistohetki kirkossa. Miettinen, Husso

Haukivuori

Pe 30.10. klo 13 Surukahvila Haukivuoren kirkossa

La 31.10. klo 16 Pyhäinpäivän muistohetki kirkossa. Liukkonen, Tirronen. Kirkkokuoro

Mikkelin taajama

Pyhäinpäivän rastirata lapsiperheille 26.10.–5.11. Harjun hautausmaalla kappelin ympärillä

La 31.10. klo 10 Pyhäinpäivän messu Pitäjänkirkossa. Ei nimien lukua. Ohlis, Stenlund


La 31.10. klo 12–14 Diakoniatyöntekijät tarjoavat kuumaa mehua Harjun kappelissa. Mahdollisuus hiljentymiseen


La 31.10. klo 12–18 Varhaiskasvatus kohtaa lapsiperheitä Harjun kappelin portilla. Jaossa hautakynttilä ja tikkuaski


La 31.10. klo 16 Pyhäinpäivän iltakirkko Pitäjänkirkossa. Luetaan vainajien nimet A-K. Luukkonen, Vuoristo-Watia, Heino


La 31.10. klo 18 Pyhäinpäivän iltakirkko Pitäjänkirkossa. Luetaan vainajien nimet L-Ö. Juuma, Koivikko, Heino

Su 1.11. klo 10 Messu Pitäjänkirkossa. Koivikko, Kallio. Tuomiokirkkokuoro

Puumala

La 31.10. klo 10 Pyhäinpäivän messu Lamminniemen kappelissa. Luetaan Lamminniemessä siunattujen ja sinne haudattujen nimet. Nuutila, K. Ukkonen


La 31.10. klo 16 Pyhäinpäivän messu ja muistohetki kirkossa. Luetaan kaikkien Puumalan alueen vainajien nimet. Nuutila, K. Ukkonen

Ristiina

To 29.10. klo 18 Hartauden jälkeen kuljetaan yhdessä Ristiinan hautausmaalla. Oma lyhty ja hautakynttilä mukaan

La 31.10. klo 9–12 Seurakunnan työntekijöitä tavattavissa kappelilla


La 31.10. klo 18 Pyhäinpäivän muistohetki kirkossa. Orenius, Moilanen

Su 1.11. klo 10 Messu Ristiinan kirkossa. Andersson, Moilanen

Suomenniemi

La 31.10. klo 13 Pyhäinpäivän messu kirkossa. Kirkkokahvit. Andersson, Moilanen


Su 1.11. klo 13
Pyhäinpäivän urkukonsertti kirkossa. Valtteri Saarikko