Vaalipaneelissa kohteliaan keskustelevaa kädenvääntöä
Viiden valitsijayhdistyksen edustajat kohtasivat Mikkelin Stellassa perjantaina 30. lokakuuta. Seurakuntavaaleissa puhututtavista teemoista löytyi paljon yhteistä kosketuspintaa.
Seurakuntavaalipaneeli keräsi Stellan Tähtitorin tuolit lähes täyteen, ja kuulijoita kerääntyi myös lähikahviloihin ja seisoskelemaan lavan liepeille. Toki joukossa näkyi myös vaaliehdokkaita, jotka olivat tulleet kuuntelemaan keskustelua ja kohtaamaan äänestäjiä.
Reilun puolitoistatuntisen paneelin veti seurakuntapastori Olli J. Vuoristo-Watia, ja panelisteina valitsijayhdistyksiään edustivat Aira Hirvenlahti (Kirkko keskelle ihmisen arkea), Marja Kuronen (Toinen toistaan tarvitsee), Petri Pekonen (Keskustan seurakuntaväki), Jarno Strengell (Koko kansan kirkko) sekä Minttu Tamski (Vanhat Syntiveljet).
Keskustelu oli kohteliaan kunnioittavaa; moni panelisti korosti sitä, kuinka hyvää yhteistyötä paikallisesti on tehty osittaisista mielipide-eroista huolimatta. Esiin nostetuista teemoista löytyikin paljon yhteistä pintaa. Sekä Hirvenlahti että Tamski nostivat esiin elämän oleelliset nivelkohdat kysyttäessä, miten seurakunta voisi auttaa ihmisiä löytämään hengellisen elämän syvyyttä ja merkitystä.
– Mitä nuorille tarjotaan riparin jälkeen? Kriisikin voi olla nivelvaihe, kun seurakunnalta haetaan apua. Onko seurakuntayhteisö sellainen elävän uskon vahvistaja, josta saa ravintoa eri elämäntilanteissa, Hirvenlahti kyseli.
Tamski nosti esiin muutot kaupungista ja seurakunnasta toiseen. Nuorisotyö on voinut vetää mukaan seurakuntayhteisöön, mutta löytyykö tie uudessa paikassa takaisin seurakunnan pariin?
– Pariterapia, hiljaisuuden jooga ja retriitit ovat tämän ajan asioita. Oman ikäisilläni ja nuoremmilla on paljon henkisiä haasteita, ruuhkavuosia ja väsymystä. Kun saa kirkolta todellista apua omaan arkeen, voi sitä kautta löytyä oma kulma myös hengellisyyteen.
Matalan kynnyksen toimintaa korosti myös Jarno Strengell.
– En ole niin huolissani niistä, jotka jo käyvät seurakunnan tilaisuuksissa, mutta muille pitäisi tarjota enemmän lähtökohtia tulla mukaan toimintaan. Vaalien alla olemme Stellassa, mutta voisiko täällä olla seurakunnan oma pöytä kohtaamisia varten vaikka viikoittain?
Petri Pekonen korosti pyhäkoulutyön ja positiivisen uskonnonvapauden merkitystä.
– Kaikki lähtee lapsista. Mikkelissä voimme vielä olla mukana koulujen ja päiväkotien arjessa, mikä ei ole itsestään selvää. Muistetaan pitää kiinni omista luterilaisista juuristamme. Via Crucisin kaltaiset tapahtumat voivat sitten toimia koskettavina uusina avauksina, joihin ihmiset saavat osallistua.
Marja Kuronen kytkeytyi lasten ja nuorten maailmaan ja muistutti, että tutkimustenkin mukaan nuoret etsivät ja löytävät merkitystä myös kristinuskosta.
– Nykyisin kasvavat kristilliset toimijat, jotka pystyvät vastaamaan modernin ihmisen haasteisiin tuomalla yhteisöllisyyttä ja tuomalla pyhän äärelle. Esimerkki tästä ovat matalan kynnyksen messuyhteisöt, ja nuorille aikuisille voisi olla tarjolla walk in -tyylisiä palveluita.
Kehu omaa valitsijayhdistystäsi!
Panelistit pistettiin pohtimaan, mikä erottaa heidän listansa muista. Muutama ehdokas tunnusti, että suuret teemat lienevät kautta linjan samanlaiset, mutta omia helmiäkin löydettiin.
Keskustan seurakuntaväkeä Petri Pekonen piti sopivalla tavalla sovinnonhaluisena toimijana, joka pystyy kunnioittamaan sekä liberaaleja että konservatiivisia ja hakemaan ratkaisuja sovittelemalla, ei riitelemällä.
Toinen toistaan tarvitsee on Marja Kurosen mukaan globaalein valitsijayhdistys, jolle lähetystyö ja kansainvälinen vastuu on paitsi sydämen asia, myös konkreettisia toimia.
– Aloitteestamme Mikkelin lähetystyön ja kansainvälisen diakonian määrärahat nostettiin heti piispainkokouksen suosituksen jälkeen 3 prosenttiin verotuloista, ja meillä on myös maahanmuuttajataustainen ehdokas.
Minttu Tamski kuvasi Vanhoja Syntiveljiä nuorimmaksi ja eniten uusia ehdokkaita sisältäväksi valitsijayhdistykseksi.
– Listaltamme löytyy ehdokkaita esimerkiksi jokaisesta poliittisesta puolueesta, perussuomalaisistakin.
Myös TTT on puoluepoliittisesti sitoutumaton ryhmä.
Kirkko keskelle ihmisen arkea kantaa Aira Hirvenlahden mukaan huolta seurakunnan resursseista ja vastuunkannosta. Koko kansan kirkko pitää Jarno Strengellin mukaan huolta siitä, että kirkko on läsnä eri ihmisryhmien arjessa teologisen keskustelun lisäksi.
Valitsijayhdistyksillä on siis eriäviäkin painotuksia ja näkemyksiä, joihin äänestäjät pääsevät ehkä helpoiten käsiksi vaalikoneen kautta. Yleisöstä nousikin toive, että paneelikeskusteluja olisi useampia ja että seurakuntalaiset pääsisivät helpommin myös tapaamaan useita ja erityisesti uusia ehdokkaita.
Muutos ja perinne – uhka vai mahdollisuus?
Missä asioissa kirkon pitäisi uskaltaa muuttua ja missä pitää tiukasti kiinni perinteestään? Paneelin ainoat spontaanit aplodit kuultiin, kun Petri Pekonen toivoi kirkkoon enemmän kuuntelua ja keskustelua.
– Päätöksiä ei pidä tehdä runttaamalla ihmisten yli, koski asia sitten tilojen käyttöä tai jumalanpalvelusaikoja. Asioita voi hoitaa hyvin ja huonosti, meillä niitä on liian usein hoidettu hyvin huonosti.
Minttu Tamski toivoi muutosta muutoksen pelkoon ja osittain vanhahtavaan termistöön, Jarno Strengell näkyvyyteen ja strategisiin valintoihin.
– Jos vanhaan toimintaan ei enää tule ihmisiä, pitäisi tehdä muutakin kuin avata ovi ja ihmetellä, että se kiinnostaisi ihmisiä. Meillä on kuitenkin siihen täydet taloudelliset edellytykset, Strengell totesi.
Hirvenlahden mukaan ratkaisu moneen nykykirkon haasteeseen voisi olla ketterä kehitys.
– Laitetaan pyörät toiminnan alle, ja viedään palvelut vaikkapa alueiden työväentaloille. Jos kiinteistöjä suljetaan tai myydään pitää miettiä, miten toiminta saadaan jatkumaan.
Marja Kuronen puolestaan nosti esiin näkökulman, että muutosta ei tarvita muutoksen vuoksi.
– Ei kukaan puoluepolitiikassakaan mene uutena muuttamaan puolueen ydinarvoja, vaan valitsee puolueen, joka on omia arvoja lähellä. Muutosvauhti esimerkiksi seksuaalietiikassa on ollut valtava, ja jokainen joutuu itsensä kanssa tutkimaan, missä muutoksissa voi hyvällä omalla tunnolla olla mukana.
Mitä ehdokkaat sitten pitivät luovuttamattomina asioina?
– Diakoniatyö, lapset, nuoret, perhetyö ja rituaalit häineen ja hautajaisineen eivät saa muuttua. Kristinuskossa on myös hyviä oppeja, kuten tee muille niin kuin haluat itsellesi tehtävän, jotka olisivat hyviä ohjenuoria ihan jokaiselle. (Minttu Tamski)
– Seurakunnan peruspalikat: rippikoulut, nivelvaiheiden rituaalit. (Aira Hirvenlahti)
– Kristillinen sanoma ja Raamattu. (Jarno Strengell)
– Raamattu ja tunnustuskirjat, esimerkiksi 1700 vuotta vanha Nikean uskontunnustus, johon kaikki kristityt voivat yhtyä. (Marja Kuronen)
– Kirkko on olemassa evankeliumin ilosanoman vuoksi. Pysytään asian ytimessä, evankeliumin julistamisessa. (Petri Pekonen)
Yleisöä kiinnostivat talous ja lapset
Tilaisuudessa oli yhdeksän ennalta laadittua kysymystä, joiden lisäksi oli aikaa muutamalle yleisökysymykselle. Naispappeudesta, sateenkaaritoiminnasta ja hiljaisuuden joogasta panelistit esittelivät sujuvasti mielipiteensä, mutta monissa puheenvuoroissa kuultiin myös kritiikkiä siitä, miten paljon huomiota niin paikallisessa kuin valtakunnallisessa keskustelussa tietyt teemat vuodesta toiseen saavat.
Keskustelussa tuotiin esiin, että paikallisesti moni keskustelua herättävä kysymys on jo käsitelty: esimerkiksi sateenkaarimessuja on järjestetty useita vuosia ja kirkon ovet on avattu kaikille vihkipareille. Suvaitsevuuden suunnasta ja määritelmistä syntyi pieni kahina liittyen Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston Säätiön oikeuteen viettää miespapein tapahtuvia messuja ehtoollisineen.
– Todellinen suvaitsevaisuus ottaa huomioon, että meillä on monenlaisia ryhmiä kirkossa. On suvaitsevaisuuden jakautumista, jos hyväksymme sukupuoli-identiteetiltään erilaiset ihmiset, mutta emme teologisilta pohdinnoiltaan erilaiset ihmiset, Kuronen kommentoi.
– Naispappeus ei ole omantunnon kysymys, vaan tasa-arvokysymys. Johonkin raja on vedettävä, vaikka toivon, että asiat tehdään rakentavasti, Tamski vastasi.
– On tärkeää, että kirkon ovet ovat kaikille auki, enkä koe, että olisimme aiemminkaan luokitelleet ihmisiä, Strengell totesi.
Yleisöä kiinnosti talous, alueiden säilyminen toiminnoiltaan vireinä sekä lasten ja nuorten kasvatus. Näissä kysymyksissä ei eroja juuri ilmennyt: ehdokkaat nostivat esiin seurakunnan hyvin hoidetun talouden, valtion leikkaukset hautaustoimen maksuihin sekä seurakunnan hyvän lapsi- ja nuorisotyön.
Alueseurakuntien haasteet tunnistettiin, ja ratkaisuiksi tarjottiin niin hallinnollisia, itsenäisyyttä tukevia päätöksiä kuin ketterää kehitystä ja ikärakennetta tukevaa palveluiden kehittämistä.
– Me kaikki voimme olla läsnä, ratkaista oman kulman tilanteita ja lisätä yhteisöllisyyttä. Ei seurakunta ole mikään kaukainen organisaatio, vaan teemme tätä yhdessä. Voimme myös kysyä ihmisten tarpeita ja miettiä, onko muualla keksitty jo hyviä juttuja, joita voisimme siirtää tänne, Hirvenlahti kiteytti.
