Ihminen viran takana – Valokeilassa Arkkipiispa Tapio Luoma
Tapio Luoma on kulkenut pitkän matkan Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta Turun ja Suomen arkkipiispaksi. Hänen työhuoneensa Turun tuomiokirkon kupeessa huokuu rauhaa, ja hänen sanoissaan kuuluu vuosikymmenten kokemus: kohtaamisen teologia, levollinen luottamus ja syvä vakaumus siitä, että Jumala toimii – myös silloin, kun ihminen ei itse jaksa.
Ilo kohtaamisista
Iloa Luomalle tuo mahdollisuus kohdata erilaisia ihmisiä ja jakaa heidän kanssaan elämää. Tämä rikkaus on kulkenut mukana kaikissa hänen papillisissa tehtävissään.
-Nuorena suurin haaveeni oli perustaa perhe ja toimia apupappina pienessä maalaisseurakunnassa. En olisi osannut kuvitella itseäni tähän nykyiseen tehtävääni. Olen siitäkin syvästi kiitollinen, Luoma sanoo.
Kun arki käy kiireiseksi, Luoma löytää tasapainoa rukouksesta. Rukous auttaa häntä pysähtymään, kun paineet kasvavat. Hengellisen elämän vaaliminen on hänen mukaansa tärkeää niin papille kuin jokaiselle kristityllekin. Luoma itse toteuttaa tätä avaamalla päivittäin Raamatun ja seuraamalla Sanan aika -kirjaa.
– Raamattu avaa Jumalan todellisuutta monin tavoin. Sen kertomukset ja ihmisten elämä nivoutuvat omaan elämääni. Raamattu ei ole palvonnan kohde, vaan väline Kristuksen kohtaamiseen.
Muuttuva pappeus
Kun Luoma katsoo omaa pappisuraansa taaksepäin, näkee hän, että pappeuden ydin on pysynyt muuttumattomana, se on Jumalan antama tehtävä, johon tullaan kutsusta. Yhteiskunta on kuitenkin muuttunut moniarvoisemmaksi, mikä on vaikuttanut myös papin työhön.
– Enää ei voi olettaa, että papin virka avaisi ovia automaattisesti. Yhteyden ja luottamuksen rakentaminen on nyt entistä tärkeämpää. Sosiaalinen media on muuttanut kirkon työntekijöiden toimintaympäristöä paljon, työ on julkisempaa, mutta ehkä myös yksinäisenpää. Kollegiaalinen tuki ja yhteisöllisyys ovat siksi entistä tärkeämpiä, Luoma toteaa.
Toimintaympäristön muuttuessa työhyvinvointi on noussut kirkossa tärkeäksi kysymykseksi. Työntekijöiden jaksamiseen vaikuttaa olennaisesti työn ja perheen yhteensovittaminen.
– On ilo nähdä, miten perehdyttämistä, mentorointia ja työnohjausta on kehitetty. Kirkossa on opittu ymmärtämään, että työntekijän jaksaminen on myös hengellinen kysymys, Luoma iloitsee.
Papin työssä erityinen haaste liittyy juuri työn ja perhearjen rytmin yhteensovittamiseen.
-Se, mikä toimi ennen, ei välttämättä toimi enää. Kun puoliso ja lapset ovat iltaisin ja viikonloppuisin vapaalla, mutta pappi on töissä, se asettaa haasteita, Luoma sanoo.
Tämä haaste nostetaan esiin myös kirkkohallituksen julkaisussa Perheystävällinen johtaminen sekä kirkon nelivuotiskertomuksessa.
-Näihin julkaisuihin on esihenkilöiden syytä perehtyä. Perhe tarvitsee aikaa levolle ja yhdessäololle, Luoma painottaa.
Akateemisista opinnoista papiksi
Toimintaympäristön ja pappeuden muutosten lisäksi muutoksia on ollut nähtävissä myös teologian opintoihin hakeutuvissa opiskelijoissa.
-Teologia vetää puoleensa ihmisiä, joilla ei aina ole aiempaa kosketusta seurakuntaelämään. Se on kirkolle mahdollisuus saada työntekijöitä erilaisista, monipuolisista taustoista.
Suomessa yliopistot kouluttavat teologian maistereita, mutta varsinainen pappiskoulutus tapahtuu kirkon omissa järjestelmissä. Luoma pitää akateemista teologista pohjaa tärkeänä, mutta tähdentää sen täydentämistä pastoraalikursseilta saatavilla käytännön taidoilla. Hän toivookin seurakuntien tukevan nuoria pappeja osallistumaan kursseille työn ohessa.
–Pappiskoulutuksen tulee tukea hengellistä kasvua ja kotoutumista kirkon yhteyteen.
Papin kutsumus on Luoman mukaan aina yhteisöllinen, papin virka ei ole yksilön oma projekti. Vihittävien pappien kanssa hän käy hyvinkin henkilökohtaisia ja luottamuksellisia keskusteluja. Niissä pohditaan kuinka vihittävät papit hoitavat omaa hengellistä elämäänsä ja mitä Kristus heille merkitsee. Papilta Luoma odottaa kutsumusta palvella ja kuuntelemisen taitoa. Hän kuitenkin muistuttaa, että kutsumus syventyy vähitellen.
-Kutsumus vaatii aikaa, rukousta ja toisten tukea. Papiksi ei kasva yksin.
Saarna on edelleen tärkeä osa jumalanpalvelusta
Saarnatkin ovat kokeneet muutoksia, mutta niiden ydin, evankeliumin julistaminen on säilynyt. Saarnaa Luoma pitää yhä keskeisenä osana luterilaista jumalanpalvelusta, papin virka on edelleen saarnavirka. Puhetaitoa voi kuitenkin kehittää koko ihmisiän.
– Nykyään pystyn sanomaan kymmenessä minuutissa sen, mihin nuorempana kului kaksikymmentä.
Nykyisin Luomaa kiinnostaa saarnassa draamantaju, draaman kaaren välittäminen pyhissä teksteissä.
-Saarna ei ole luento, vaan se on ainutlaatuinen viestimisen laji – ”näin sanoo Herra”. Hyvä saarna jää mieleen ja se herättää keskustelua. Kirkkokahvit ovat hyvä paikka jatkaa keskustelua.
Kirjallisuus vaikuttaa uskonelämään
Papin työ ja hengellinen kasvu rakentuvat omista kokemuksista ja koulutuksen mukanaan tuomasta tiedosta, mutta myös esikuvilla ja ajatuksia synnyttävillä teksteillä on vaikutusta uskonelämään. Luoma mainitsee hengellisen elämän esikuvakseen Niilo Tuomenoksan ja hänen kirjansa Kristukseen sidottuja (1959). Tuomenoksa oli kirjailija ja alkujaan vapaakirkon, sittemmin luterilaisen kirkon pappi, joka teki elämäntyönsä Kanadan suomalaisissa siirtolaisyhteisöissä.
Teologeista Luoma nostaa esiin Thomas Torrancen, joka tutki luonnontieteitä ja kolmiyhteisen Jumalan suhdetta.
-Tämä on aihe, joka on aina kiinnostanut minua.
Kaunokirjallisuudesta Luomaa on viimeksi koskettanut Hanya Yanagiharan Pieni elämä, joka kertoo häpeästä, kärsimyksestä ja rakkaudesta.
Kirkko muuttuvassa yhteiskunnassa
Maailma ympärillämme muuttuu ja elämme myös yhä moniuskoisemmassa Suomessa. Tästä huolimatta luterilaisella kirkolla on kuitenkin edelleen paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
– Kirkon strategia Ovet auki muistuttaa, ettei kirkon pidä vetäytyä sisäänpäin. Kirkko elää jäsentensä kautta kaikkialla. Paikallisseurakunnat ovat monilla paikkakunnilla edelleen yhteisöllisyyden ydin ja identiteetin kantaja, Luoma tähdentää.
Luoma myös painottaa, että jos kirkon rooli ei ole enää itsestään selvä, niin sen täytyy tietoisemmin ottaa paikkansa yhteisössä, olla läsnä, kuunteleva ja aloitteellinen.
-Virkanimikkeet eivät enää riitä – osaaminen ja oma aktiivisuus ratkaisevat. Luoma toteaa.
Tunnustuksellisuus ja yhteistyö
Kirkon läsnäolo yhteiskunnassa näkyy myös kouluissa ja oppilaitoksissa, joissa papit kohtaavat moniarvoisen ja tunnustuksettoman toimintaympäristön. Tämä vaatii tasapainoa kirkon oman tunnustuksellisen identiteetin ja rakentavan yhteistyön välillä. Kun papit toimivat kouluissa tunnustuksettomassa roolissa, herää kysymys: mitä kirkko tällä voittaa – ja mitä se mahdollisesti menettää?
– Papin täytyy aina tietää edustavansa kirkkoa ja Jumalan todellisuutta. Kirkon työntekijän identiteetti ei voi olla tunnustuksellisuudesta vapaa, vaikka uskonnollisuudelle ei aina ole sijaa moniarvoisessa yhteiskunnassa, Luoma toteaa.
Luomasta on kuitenkin suuri luottamuksen osoitus, kun kirkon työntekijä kutsutaan oppilaitokseen ja siihen on hyvä vastata kutsujan ehdoilla.
-Opettajanhuoneet eivät ole julistamisen paikkoja eikä linjavetoja käydä yksittäisten opettajien kanssa, vaan yhteistyö tulee rakentaa rehtorien ja sivistystoimen kanssa, Luoma toteaa.
Kirkkohallituksessa juuri päivitetty ns. kori-malliin pohjautuva asiakirja ”Katsomusyhteisöt
päiväkodin, koulun ja oppilaitoksen yhteistyössä” tarjoaa hyvän pohjan kirkon ja koulun kumppanuudelle.
Pappi tekee kielestä ymmärrettävän
Samalla kun yhteiskunta muuttuu, muuttuu myös kieli, jota käytämme. Kirkon sanasto on usein kuitenkin pysyvämpää ja monet kirkon kielen sanat, kuten uudestisyntyminen, saattavat kuulostaa tänään vieraalta.
Luoma ei kuitenkaan ole muuttamassa sanastoa, sillä ne ovat raamatullista kieltä. Hänestä papin tehtävä on tehdä vaikeammatkin raamatulliset käsitteet ja sanat ymmärrettäväksi kuulijalle. Luoma kuitenkin huomauttaa, ettei mikään käsite voi tyhjentävästi selittää Jumalan mysteeriä.
-Meillä on usein hinku arvioida toistemme uskoa, mutta sanat eivät kuitenkaan kerro ihmisen hengellisen elämän laadusta, Luoma pohtii.
Kirkko yhteiskunnan keskellä
Kirkko on osa laajempaa yhteiskuntaa ei sen ulkopuolella. Luoman mukaan kirkon tehtävä ei ole palvella itseään, vaan olla läsnä arjen keskellä.
–Jos keskustelumme pyörii vain kirkon omien rakenteiden ja sisäisten kysymysten ympärillä, menetämme yhteyden siihen, mitä ihmisille ja luomakunnalle kuuluu, Luoma toteaa.
Kristityn tulee Luoman mukaan kysyä näitä kysymyksiä, se on uskon todeksi elämistä ja Hänen seuraamistaan. Luoma katsookin, että kirkon paikka on yhteiskunnan keskellä, ei sen ulkopuolella.
Luoma myös toivoo, ettei kirkollisessa keskustelussa asetettaisi vastakkain hengellisiä ja yhteiskunnallisia teemoja – eikä ihmisiä.
– Hengelliset ja sosiaaliset kysymykset kuuluvat yhteen. Jos uskomme Jeesukseen ylösnousseena Herrana, sen pitäisi näkyä siinä, miten kohtelemme toisiamme ja luomakuntaa.
Toivo antaa rohkeutta
– Kirkko on itsessään toivon merkki – se kuuluu sen DNA:han, sanoo Luoma.
Hänen mukaansa toivo ei synny pelkästä optimismista, vaan Kristuksen seuraamisesta. Se antaa voimaa ja rohkeutta elää tätä elämää, kohdata sen haasteet ja iloita sen lahjoista.
Professori Risto Saarisen ajatus tuo toivoon toimijuuden ulottuvuuden: ”Sellainen toivo on perusteltua, jonka toteutumisen eteen minä itse voin tehdä jotakin.”
Juuri tässä nuorten rooli kirkossa korostuu. Kun nuoret osallistuvat seurakunnan toimintaan he eivät ainoastaan saa ääntään kuuluviin vaan osallistuvat konkreettisesti kirkon tulevaisuuden rakentamiseen. Luoma mainitsee erityisesti nuorten vaikuttajaryhmät tärkeänä osana kirkon tulevaisuutta.
-Toivon, että nämä ryhmät laajenisivat kaikkiin seurakuntiin ja että nuorilla olisi omat edustajansa myös hallintoelimissä, hän sanoo.
Luoman mukaan nuoriin tulee luottaa ja heille on annettava vastuuta ja tilaa vaikuttaa.
–Oma kotiseurakuntani luotti nuoriin, ja ilman sitä en olisi tässä tehtävässäni. Kun nuori kokee olevansa osa yhteisöä ja sen päätöksentekoa, se on valtavan merkittävää.
Luoma muistuttaa, että seuraavat seurakuntavaalit tarjoavat uuden mahdollisuuden nuorten osallisuudelle.
– Ensi vuonna 16-vuotiaat pääsevät äänestämään. Siitä kannattaa puhua jo nyt – erityisesti nuorisotyössä ja kasvatuksen yhteydessä. Ei tarvitse ujostella, Luoma kannustaa hymyillen.
Teknologia vie eteenpäin, mutta ei ratkaise ihmiselämän perimmäisiä kysymyksiä
Tulevaisuutta mietittäessä puheeksi tulee usein tekoäly. Luoman mukaan tekoälyn kehitys nostaa esiin monia eettisiä ja hengellisiä kysymyksiä.
-Sen varjopuolia on pohdittu aina Vatikaania myöten, sillä mikään teknologia ei ratkaise ihmiselämän perimmäisiä ongelmia, Luoma toteaa.
Hän muistuttaa, että ihmisen ja teknologian suhde ei ole uusi pohdinnan aihe. Kanadalainen filosofi ja viestinnän tutkija Marshall McLuhan kirjoitti jo 1960-luvulla, että sähköteknologia on ihmisen keskushermoston jatke.
-Se oli ennen internetin aikaa hyvin kaukonäköinen ajatus – ja ennakoi paljon siitä, mitä nyt elämme, Luoma pohtii.
Tekoälyn kehitys haastaa myös kirkkoa pohtimaan ihmisen roolia ja vastuuta uudessa valossa.
– On jopa syntynyt uskontoja, joissa tekoälyä pidetään jumalallisena olentona. Se pakottaa kysymään: mikä on ihminen, ja mitä vastuuta me kannamme luomakunnasta ja omista valinnoistamme?
Näiden kysymysten ääressä voidaan pohtia myös Kristuksen läsnäoloa ihmisten elämässä.
– Minua puhuttelee ajatus siitä, että Kristus on mukana kaikessa – sekä hiljaisuuden rauhassa että liikenteen humussa, hän sanoo hiljentyen.
Siinä missä tekoäly on ihmisen luoma teknologinen järjestelmä, jota voimme käyttää tarvittaessa niin Kristuksen läsnäolo ei rajoitu erityisiin hetkiin tai paikkoihin, vaan ulottuu koko elämän kirjoon.
– On lohduttavaa muistaa, että Kristus on läsnä kaiken keskellä – siinä, mitä elämä ja tämä hetki pitävät sisällään.
Arjen keskellä luottamus Jumalaan kantaa
Arkkipiispa Tapio Luoman katse kääntyy vielä kohti arkea ja elämän pieniä iloja.
– Minut tekee onnelliseksi lastenlasten kanssa leikkiminen ja se ajatus, ettei kaikki ole minun varassani, hän sanoo hymyillen.
Vaikka maailma muuttuu ja kysymykset suurenevat – tekoälyn kehityksestä kirkon rooliin yhteiskunnassa – Luoma luottaa siihen, että Jumala toimii. Tämä luottamus ei perustu teknologiaan tai ihmisen kykyihin, vaan Kristuksen läsnäoloon, joka ulottuu hiljaisiin hetkiin ja arjen hälinään.
– On lohduttavaa muistaa, että Kristus on läsnä kaiken keskellä – siinä, mitä elämä ja tämä hetki pitävät sisällään.
