Näkemisen tarkkuus ja väärät ääret
Kirkossa julistetaan joka pyhä Jumalan armoa.
Tänä sunnuntaina armon asia kääntyy ympäri: nyt meitä itseämme kehotetaan armahtamaan. Ei pitäisi tuomita muita, koska meidät tuomitaan samalla tuomiolla. Omassa silmässä on hirsi.
Mutta eikö kanssakristittyjä pitäisi raamatullisten ohjeiden mukaan myös opastaa ja neuvoa, niin että eivät joutuisi ihan harhaan? Ei kai nyt ihan kaikki ole OK? Ollaanko liian tiukkoja vai liian sallivia? Mikä on sopivasti?
Onko niin, että suojellaan oikeaa uskoa ja oikeaa elämäntapaa säännöillä ja valvonnalla, jotka paljastuvatkin vain armottoman tuomitsijan itsekkääksi vallankäytöksi. Vai onko niin, että armottomuuden maineen pelossa ei uskalleta laittaa rajaa silloinkaan, kun pitäisi? Pahimmillaan liu’utellaan kokonaan kristinuskon ulkopuolelle? Molempi pahempi.
Herra, poista hirsi minun silmästäni, jotta näkisin laittaa silmätippoja naapurin rikkaiseen silmään.
