Armo kävelee eläinsuojeluyhdistyksen pihalla
Armo tuli villaisilla tassuilla vastaan. Lihakset jännittyneinä ja villa huopuneena se annettiin syliini. Painoi siinä päänsä sydäntäni vasten, rentoutui, ja koko pienellä kehollaan kuiskasi: minä valitsen sinut omakseni. Ja siihen se jäi, sydäntäni vasten.
Sitten armolle haettiin kaveri. Armoa armon päälle, ylitsevuotavainen malja ja niin edelleen. Ylipitkäksi kasvaneen villaisen pehkon seasta se minua mulkoili. Ahkerasti ulkoilutti hohtavan valkeaa hammasrivistöään. Säesti hammasnäkyä matalalla murinallaan. Oli omassaan hyvin uskottava.
Niin armot asettuivat, kotiutuivat, ottivat meidät omikseen.
Ja minun sieluani soittivat Kristuksen sanat: joka ottaa luokseen yhden näistä vähimmistä, ottaa luokseen minut.
